Perla

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 1/2015

5.6.2015
Perla on kotona, onnea!

1.5.2015
Kaunis Perla on iloinen ja vauhdikas tyttö! Kun pentuaitaukseen astuu, voi olla aivan varma, että tämä nappisilmä on ensimmäisenä kiipeämässä syliin ja pussaamassa naamaa.

Kevät tuo tullessaan hylätyt pennut - Perla veljensä Paolon kanssa kuuluu siihen epäonniseen porukkaan. Sisarukset päätyivät yhdessä Irinan tarhalle. Emme tiedä tarkalleen miksi, mutta näiden kahden onni on nyt se, että niillä on hyvät mahdollisuudet löytää kodit Suomesta.

Perla on paitsi mahdottoman suloinen, myös luonteeltaan todella mainio pentu. Se on innoissaan kaikista vieraista ja haluaa kiivetä syliin heti, kun se on mahdollista. Perla vaikuttaa hyvin sydämelliseltä ja avoimelta pennulta, joka ei arastele eikä turhia kainostele. Muiden pentujen kanssa Perla tulee hienosti toimeen, eikä se esimerkiksi komentele muita pentuja.

Perla on vilkas tyttö, joten sohvaperunan paikan saa varata jollekin muulle koiralle. Eloisa Perla tulee rakastamaan pitkiä lenkkejä säässä kuin säässä. Aktivointia ja tapakasvatusta ei myöskään sovi unohtaa, etteivät kengät saa kyytiä tai sohvanakulma hampaanjälkiä. Näillä eväillä Perlasta kasvaa varmasti kaunis, reipas ja fiksu koirakaveri jollekin onnekkaalle!

Perlasta tulee aikuisena keskikokoinen. Voi olla, että se jää kohtuullisen siroksi aikuisenakin, sillä ainakin tällä hetkellä Perla on varsin sirotassuinen tyttö.

Viipurin koirat - Perla 2.5.2015

 

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.