Kaapo

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 9/2012

27.12.2012
Kaapo sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

19.12.2012
Tämä ihastuttava luppakorva on nimeltään Kaapo. Vakavamielisen näköinen Kaapo on kaikkea muuta kuin vakava. Iloinen veijari peuhaa lumessa pirteänä muiden pentujen kanssa.

Pentutalon hälinän keskellä Kaapo pomppii ja hyppelehtii yrittäen saada leikkikaveria muista pennuista. Kaapo on varsin veikeä tapaus isoine luppakorvineen. Sylissäkin tämä poika tykkää olla ja ihmisten antamat rapsutukset ovat sille enemmän kuin mieleen.

Arviolta kolmen kuukauden ikäisestä Kaaposta voi kasvaa keskikokoinen, kenties isompikin, nuorukainen, joka kaipaa tulevassa kodissaan tapakasvatusta ja johdonmukaisuutta.

Iloinen nallekarhu on valmiina viemään sydämesi ja muuttamaan Suomeen oman kodin lämpöön kovien pakkasten tieltä!

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.