Tao

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 10/2016
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri

1.10.2023
Tao sai kodin paikallisen vapaaehtoisen luota Viipurista.

10.3.2023
Tao on päässyt vapaaehtoisten kanssa totuttelemaan enemmän hihnassa kulkemiseen, joka sujuu aina vain paremmin. 

Ympärillä on toistakymmentä ihmistä koirineen ja Tao jännittää, mutta silti se tutkii uteliaana ympäristöä. Se on kiinnostunut erityisesti rapisevista taskuista ja herkut katoavat äkkiä parempiin suihin. Nyt kun hihnakävelykin alkaa sujua, olisi hienoa että Taollekin aukenisi mahdollisuus omaan kotiin. Sitä se on odottanut jo kuusi pitkää vuotta.

16.12.2022
Tarhavuodet ovat olleet Taolle raskaita ja kuluttavia. Taon lähes koko elämä on kulunut tarhalla eikä poika tiedä paremmasta. Nyt alkaa kuitenkin raskas tarhaelo painaa ja Taolle soisi vihdoin pääsyn omaan, lämpöiseen kotiin.

Aitauksessa Tao on ilahtunut ihmisistä, pyörii ympärillä häntä heiluen ja kipuaa antamaan muutaman pusun poskelle. Vaikka se saikin joskus elää elämäänsä vapaana tarhan ulkopuolella, ovat sen viimeiset vuodet kuluneet aitauksessa, sillä tarhan ulkopuolella ei ole turvallista asua.

Varusteet ovat Taolle kummallinen ja vieras asia, mutta päätämme pukea sille valjaat joulukuun alun reissullamme ja viedä sen jaloittelemaan. Taoa jännittää eikä se alkuun uskalla liikahtaa. Tao turvautuu ihmiseen ja katsastamme samalla sen suuhun. Kuluttava tarhaelämä näkyy myös siellä. Suu on kurjassa kunnossa; yksi kulmahammas on lähes kokonaan kulunut pois ja hammaskiveä on runsaasti. Voi Tao-parkaa. Se lähtee liikkeelle ja tallustaa rauhallisesti eteenpäin. Taon kyynärät ovat aina olleet hiukan ulospäin suuntautuneet, mutta nyt ero normaaliin on huomattava. 

Kun palautamme Taon aitaukseen ja laitamme koppiin reilun kasan lämmittävää ja eristävää pehmustia, alkaa toinen koira komentaa Taoa pois oviaukon lähistöltä vaikka pojat tulevatkin normaalisti hyvin toimeen. Tao ei ala tappelemaan vaan väistää ja pyörii surkeana aitauksessa miettien minne kävisi makuulle. Laitamme sille oman perhmustikasan muovipetiin, jonka poika käykin heti merkkaamassa itselleen lyhyellä jalan nostolla.

Taolla on varmasti erinäisiä vaivoja ja sen olisi hyvä päästä Suomeen eläinlääkäriin ja omaan kotiin. Poika on sen ansainnut.

Viipurin koirat - Tao 4.12.2022

14.9.2021
Taolle lisättiin uusi video:

Viipurin koirat - Tao ja Indi 12.9.2021

19.10.2019
Ihana Tao on kovin lempeä poika. Se on hieman varovainen vieraita kohtaan, mutta on reipastunut viime aikoina paljon.

Tao asuu edelleen vapaana tarhan edustalla. Se on tehnyt Taolle hyvää ja se onkin ihmisten seurassa koko ajan reippaampi. Rapsutukset kelpaavat sille todella hyvin ja se jää onnellisena nauttimaan rapsutustuokioista.

Tao tulee hienosti toimeen toisten koirien kanssa. Se on pikkuhiljaa saanut lisää itsevarmuutta eikä enää ole samanlainen kiusattu reppana kuin se oli nuorempana. Tämä on pelkästään positiivinen asia, sillä missään nimessä Tao ei ole mikään riidanhaastaja nytkään. Se on erittäin lempeä ja ystävällinen poika, jolle niin kovasti toivoisimme onnea ja omaa kotia.

Taon adoptoimista harkitessa tulee ottaa huomioon se, että Tao ei ole koskaan asunut sisätiloissa. Sillä ei ole mitään käsitystä hihnassa kulkemisesta saati yksinjäämisestä. Tao etsiikin kotia rauhalliselta alueelta, toisen reippaamman koiran kaverina.

Jos harkitset kodin tarjoamista Taolle, luethan ajatuksella tekstimme aran aikuisen koiran sopeuttamisesta uuteen kotiin.

15.8.2019
Sympaattinen Tao asuu nykyisin tarhan ulkopuolella muutaman muun koiran kanssa. Tao ja koirakaverit ottavat iloisena tarhalle saapuvat vieraat vastaan.

Tao seuraa tarhalla käyviä vieraita tarkasti koko päivän herkkujen ja rapsutuksien toivossa. Välillä Tao innostuu leikkimään tyttökoiran kanssa ja välillä se nukkuu hiekkakasan päällä auringon lämmössä. Katso uusi video Taosta:

Viipurin koirat - Tao & Raoul

23.8.2018
Kiltti ja rauhallinen Tao täyttää pian 2 vuotta. Tao on mahdottoman sympaattinen ja ystävällinen poika.

Liekö syynä ulkonäön tavanomaisuus vai mikä, mutta hiljaista on ollut Taon hakemus-rintamalla. Se on sääli, sillä Tao on ollut pennusta asti todella mukava poika vaikka hieman ujo onkin. Tao jakaa saman aitauksen muutaman muun uroksen ja nartun kanssa ja tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen. Miltään riitapukarilta sopuisa Tao ei ole koskaan vaikuttanut vaan enemmän taka-alalle väistyvältä tyypiltä, jos tilanteet kuumenevat.

Tao ilahtuu joka kerta ihmisten saapumisesta tarhalle, mutta usein vain alkuun katselee ja kiertelee vieraita pitäen pientä hajurakoa. Häntä pojalla saattaa tosin vispata iloisesti samaan aikaan katseen ollessa innokas ja utelias, ei pelokas. Pienen hetken poika kerää rohkeutta, ja kun vieras kyykistyy maahan tepsuttaa Tao iloisena luokse nauttimaan silityksistä. Tao meinaa välillä kellahtaa kyljelleen rapsutuksista silmien lupsuessa kiinni, niin mukavalta tuntuu. Muiden koirien koheltaessa paikalle kiltti Tao nousee samantien jaloilleen ja siirtyy sivuun. 

Niin kovin toivoisimme, että Taoakin onnistaisi vielä oman kodin suhteen. Ihanteellinen koti Taolle voisi sijaita vähän rauhallisemmalla alueella ja reipas koirakaveri odottamassa olisi myös Taon toiveena. Löytyisikö jostain kärsivällinen ja ymmärtäväinen ihminen, jolta löytyisi aikaa ja halua Taon kaltaiselle vähän ujolle mutta sitäkin kiltimmälle koiralle..?

Viipurin koirat - Tao 16.8.2018

14.1.2018
Tao tunkee nenäänsä oven rakoon – Kuka sinä olet? Tule minua moikkaamaan! Minulla on täällä yksiössäni kovin tylsää!

Tao on kasvanut aikuiseksi ja pienestä ujostelevasta pojasta on kuoriutunut ihmisistä pitävä nuori herra. Elämä yksin pienessä yksiössä ei ole hääppöistä ja tarhavieraat tuovat vaihtelua Taon yksitoikkoiseen elämään. Taosta on kasvanut sellainen hieman keskikokoista pienempi, eli varsin näppärän kokoinen kaveri, ja se on edelleen tosi kiltti poika.

Hieman sitä kuitenkin jännittää, kun avaan portin ja tulen sisään aitaukseen. Viereisessä yksiössä iso musta koira rähisi minulle ja kailotti muillekin, että on syytä huolestua, eikä Taolla ole ketään kokeneempaa aitauskaveria, josta ottaa mallia, jos hieman pelottaa. Hetkellisen epäröivän tepsutuksen jälkeen Tao tulee innoissaan nuolemaan käsiäni ja naamallekin pitäisi pari pusua päästä antamaan. Se ei tunnu osaavan päättää olenko aivan tosi ihana tyyppi vai pitäisikö minua hieman varoa, mutta kovin innoissaan se on. Eikä se enää pakene koppiin niin kuin pienenä vaan koko ajan pyörii lähelläni ja antaa välillä rapsutellakin.

Taon ainoa toive tälle vuodelle on oma koti. Että olisi sellainen paikka, jossa ei tarvitsisi olla yksikseen pienessä aitauksessa vaan saisi omat luottoihmiset, metsälenkkejä ja pehmeän nukkumapaikan. Kiltti koirakaveri voisi esimerkillään auttaa Taoa oppimaan nopeammin kotikoiran jutut. Tao lupaa nuoren koiran uteliaisuudella ja innolla tehdä parhaansa oppiakseen maailman parhaaksi koirakaveriksi jollekin onnekkaalle!

23.2.2017
Tao ujostelee vielä hiukan vieraita, mutta on silti ystävällinen poika. Taolla on hyvin persoonallinen ja kaunis väritys - aikuisena siitä kasvaa taatusti aika hurmuri!

Snezhannan pentutalossa pentuja vilisee kymmenittäin ympärillä. Pienet ja täpinöissään olevat pennut suhaavat ja pomppivat ympärillä minkä jaloistaan pääsevät. Yksi kerrallaan ne käydään läpi ja kuvataan. Viimeisten kuvattavien pentujen joukossa on Tao. Ujoa Taoa saa houkutella jonkin aikaa kopin suulla, mutta lopulta poika antaa kiinni ja se nostetaan syliin. Tao on vielä vähän varovainen poika, mutta kuitenkin ystävällisesti se antaa käsitellä itseään ja istuu rauhallisesti sylissä vaikka jännittääkin. Kun kuvaus- ja rapsutteluhetki on ohi, Tao pyörii hetken hämmentyneen oloisena muiden pentujen joukossa kunnes luikahtaa takaisin turvapaikkaansa.

Taon menneisyys on hämärän peitossa. Mikään kovin ruusuinen elämän alku pojalla tuskin on ollut, ja etsinnässä on ihminen joka ymmärtää varovaista pentua. Kärsivällisyyttä ja aikaa tarvitaan. Ei Tao mikään mahdottoman arka pentu ole, ja turvallinen ja rakastava kotiympäristö saisi varmasti ihmeitä aikaan. Koirakaveri uudessa kodissa olisi varmasti Taon kannalta hyvä asia, sillä kaverista saisi tukea ja mallia matkalla aikuiseksi, isoksi pojaksi. Taosta kasvaakin varmasti hyvin komea ja kaunis koira - kunpa uusi elämä voisi jo alkaa.

Viipurin koirat - Tao 18.2.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.