Tama
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2022
Sijainti: Olgan tarha, Viipuri
15.11.2022
Valitettavasti Tama on muuttunut niin araksi, ettemme etsi sille enää kotia Suomesta.
27.9.2022
Tapasimme Taman elokuussa ja uudelleen syyskuun loppupuolella. Tama on toistaiseksi kovin ujo ja ihmisiin tottumaton.
Tama sisaruksineen on poimittu talteen ulkoa. Pentue on peräisin Pesotshnojen kylästä Suomenlahden rannalta, karjalan kannakselta. Niiden emo on arka ja ihmisiin tottumaton, eivätkä pennutkaan oppineet luottamaan ihmisiin sen kanssa asuessaan. Olgan piha-aitauksessa ne ovat nyt asuneet elokuun alusta saakka.
Pentueen tyttöjä ovat Taia, Taiga, Tama ja Tuuki. Pojat ovat nimeltään Topa ja Tarasik.
Tähän sisarussarjaan kuuluu yhteensä kuusi pentua. Harmaat ovat reippaampia, laikukkaisiin on lorahtanut joukkoon melkoinen määrä ujopiimää. Olga kertoo, ettei mustavalkoinen Tama tule vapaaehtoisesti siliteltäväksi, eikä viihdy sylissä. Kun menemme aitaukseen Tama vetäytyy turvalliseen koloon ja tarkkailee meitä piilostaan. Pian se siirtyy aitauksen nurkaan seuraamaan puuhiamme.
Tamalla on elämässään vielä paljon opeteltavaa ja sen mahdollisella kodilla paljon luottamusta rakennettavana. Tama tarvitsee kodin, jossa on reipas koirakaveri näyttämässä mallia.
Näiden pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin on jäänyt tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.
Luovutamme Taman ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:
-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)
Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.
Viipurin koirat - Tama 24.9.2022
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.