Mika

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 1/2013

25.4.2013
Surullisia uutisia. Mika katosi tarhalta neljän muun pennun kanssa. Varas aikoo kenties myydä ne, sillä hän valitsi paikan pienimmät ja suloisimmat pennut.

10.4.2013
Mika on mahdottoman suloinen pentu. Iloisesti ja reippaasti Mika tulee tervehtimään niin vieraita kuin tuttujakin, joten Mika odottaa vain kutsua omaan kotiin!

Mika sisaruksineen oli löydetty perinteiseen tapaan tarhan edestä pahvilaatikosta. Neljä pientä kuonoa oli varovasti kurkottanut laatikon laitojen yli, kun tarhan työntekijä oli aamulla aloittanut työpäivänsä. Koirien hylkääjästä ei tietenkään näkynyt enää jälkeäkään, joten miehen oli tehtävä tilaa yhteen pienistä pentutaloista ja siirrettävä pennut sinne.

Mika on veljensä Mion tapaan reipas ja mutkaton nuori mies. Siinä missä Mio mennä koheltaa eteenpäin mitään miettimättä, on Mika ihan aavistuksen harkitsevaisempi, mutta ujoa tai varovaista ei tästä pojasta saa silti tekemälläkään. Toki muutto omaan kotiin tulee olemaan iso mullistus Mikan elämässä ja alku-ujostelu on mahdollista, mutta tuskin Mika kauaa malttaa mitään jännittää.

Mika etsii omistajaa, joka jaksaa kasvattaa Mikasta hyvinkäyttäytyvän koirakansalaisen ja mutkattoman seuralaisen. Sellaista omistajaa, joka ei hylkää poikaa sen teini-iän myllerryksissä eikä oman elämän ylä- tai alamäissä. Mika on valmis muuttamaan omaan kotiin toukokuun loppupuolella!

Viipurin koirat - Mika

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.