Kiara

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 10/2016

12.4.2017
Kiara sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

26.3.2017
Kiara, sen veljet ja emo Katinka päätyivät keväällä Irinan tarhalle. Kiara on hyvin ystävällinen ja herttainen tyttö, joka palavasti haluaisi löytää oman ihmisen itselleen.

Emokoira Katinka ja sen viisi pentua elelivät ulkona tehdasalueen liepeillä. Ystävälliset ihmiset ruokkivat koiraperhettä aina silloin tällöin ja lopulta toimittivat koko pesueen Irinan tarhalle turvaan. Vaikka Katinka ja sen pennut ovat eläneet ulkona, on hyvin mahdollista että Katinkalla on joskus ollut oma ihminen ja koti, mutta ehkäpä se on tiineenä hylätty. Katinka on hyvin lempeä, rauhallinen ja ihmisrakas tyttö. Mikäli pennut tulevat yhtään äitiinsä, kasvaa niistäkin mainioita ja hienoja koiria aikuisina. Ihana viisikko KaliKarloKasparKastro ja Kiara ovat nyt valmiita valloittamaan omat kodit itselleen Suomesta!

Pentueen ainoa tyttö Kiara on hyvin kiltti ja ihmisrakas pentu, joka tulee iloisena katsomaan tulijoita. Rapsutukset ja huomio on Kiarasta ihanaa, mutta se ei hae huomiota jatkuvasti vaan ilahtuu kun se huomataan. Kiara jääkin niille sijoilleen istumaan ja nauttimaan kun vihdoinkin löytyy joku joka haluaa sitä helliä. Kiara vaikuttaa toistaiseksi myös mukavan rauhalliselta pennulta, joka ei turhia sähellä. Veljiensä tavoin Kiara on sosiaalinen ja lempeä pentu, joka tulee hyvin toimeen aitauksen muiden pentujen ja koirien kanssa.

Emo Katinka on keskikokoinen, noin 50 cm korkea kaunotar. Isä on joku tuntematon kulkuri, ja varmasti aavistuksen keskikokoista koiraa jykevämpi komistus. Kiara on veljiään pienempi ja siitä kasvaa aikuisena keskikokoinen koira. On täysin mahdollista, ettei Kiara tiedä mitään sisällä asumisesta tai kotikoiran elämästä muutenkaan. Kaikkia asioita täytyy lähteä opettelemaan alusta alkaen, ja monet asiat voivat pelottaa ja jännittää alkuun. Tarvitaan aikaa, ymmärrystä ja rohkaisua. Kouluttamista positiivisen vahvistamisen kautta. Ihastuttava Kiara haluaisi jo jättää tarhan ja muuttaa omaan kotiin!

Viipurin koirat - Kiara 10.3. & 25.3.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.