Messi

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 5/2012

17.8.2012
Messi on utelias poika, jota vielä ihan vähän vieraat ihmiset ujostuttavat. Kauaa Messi ei kuitenkaan jaksa ujostella, vaan jo pian se tulee tervehtimään tulijoita.

Messi ja sen sisarukset Miisa ja Masi tuotiin heinäkuun alussa Irinan tarhalle. Sisarukset oli jätetty sen enempiä selittelemättä erään tarhan työntekijän syliin, eikä Irinalla ollut muuta mahdollisuutta kuin raivata tilaa pentutaloon. Sinne pentuset jäivät ihmettelemään ympäriltä kuuluvaa haukkukuoroa.

Messi on sisaruksista rauhallisin ja myös vielä vähän ujo poika. Onneksi pentumainen uteliaisuus voittaa kuitenkin aina pojan ujostelut, ja hetken tuumailun jälkeen Messi tulee tervehtimään tulijoita. Täytyyhän kaikkien taskut tarkistaa, aina sieltä yleensä herkkuja löytyy!

Messi haluaisi pian omaan kotiin, jotta se pääsisi opettelemaan arkielämän taitoja. Messi on ystävällinen ja mukava pentu, joka kuitenkin saattaa tarvita hieman rohkaisua, kun uuden kotiympäristön ihmeellisyyksiin on aika tutustua. Reipas koirakaveri odottamassa olisikin varmasti Messin mieleen!

Messi on tarvittavat rokotukset jo saanut ja se on aivan viittä vaille valmis matkustamaan Suomeen.

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.