Simona
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2021
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri
1.9.2021
Simona varattiin venäläiseen kotiin.
28.8.2021
Hellurei! Kuka sinä olet? Minä olen ihana Simona, ja minä etsin kotia Suomesta!
Ihana Simona hylättiin ihan pienenä pentuna. Se ja sen sisarukset löytyivät Kavantsaaresta, Viipurissa sijaitsevasta taajamasta. Pentuja onnisti kuitenkin sen verran, että ison tarhan sijaan ne ovat saaneet elää lähiviikot pienemmässä hoitopaikassa. Toki sielläkin on rajallista se, miten paljon hoitokoirien kanssa ehditään viettämään aikaa, mutta ainakin Simona ja sisarukset ovat saanut elää vähän rauhallisemmassa ympäristössä kuin hektisellä ja isolla tarhalla. Kotia etsivät myös veljet Sancho ja Tetri.
Snezhanna kertoo, että Simona on erittäin utelias, ihmisrakas ja iloinen pentu. Missä ihmisiä, siellä Simona! Vaikka elämän alkutaival on ollut Simonalle kurja, ei se näy tytön asenteessa tällä hetkellä yhtään. Ja siksi Simona haluaisikin pian omaan kotiin, ettei jännitys ehdi voittaa uteliaisuutta eikä tylsyys lannistaa iloista mieltä!
Simonasta kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö. Se haluaa elämäänsä liikuntaa ja aktivointia, jotta sen ei tarvitse alkaa itse keksiä viihdykkeitä. Simona etsii siis omistajaa, joka haluaa reippaan lenkkikaverin ja mahdollisesti vaikka harrastuskaverikin - tärkeintä on kuitenkin, ettei ohjelmassa ole pelkkää sohvalla makoilua. Simona toivoo kovasti, että koti löytyisi pian, eikä sen tarvitsisi muuttaa sijaiskodista isolle tarhalle!
Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.
Koska emme itse pääse nyt tapaamaan pentuja tarhoilla, suhtaudumme jokaiseen pentuun tai nuoreen koiraan siten, että se tulee olemaan kotioloissa vähintään aluksi arka. Siksi luovutamme suoraan tarhoilta tulevat pennut ja nuoret koirat ainoastaan koteihin, jotka täyttävät seuraavat ehdot:
-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)
Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin. Jos kriteerit eivät täyty kohdallasi, tutustu Suomessa sijaiskodeissa oleviin koiriimme. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.