Carolina

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 11/2014

1.6.2015
Carolina sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

17.3.2015
Carolina on reipastunut niin paljon, ettei sitä meinaa samaksi pennuksi tunnistaa! Carolina rakastaa ihmisiä ja huomiota, ihan niin kuin pentujen kuuluukin.

Ilahtuneina saimme tervehtiä reipasta Carolinaa. Carolina ei tunnu enää muistavan, että ihmisissä olisi koskaan mitään jännittävää ollutkaan. Iloisesti se hakee huomiota, haluaa syliin ja sitten pinkaisee taas leikkimään siskojensa kanssa!

27.2.2015
Carolina ujostelee vielä kovasti vieraita, mutta varmasti tämänkin suloisen tytön sydän on voitettavissa, kunhan Carolinalle annetaan aikaa ja rauhallista opastusta!

Carolina ja sen siskot Charlotta ja Camilla joutuivat Irinan tarhalle varsin pieninä pentuina. Nyt tytöt ovat kasvaneet siihen ikään, että muutto omaan kotiin olisi mahdollista. Kunpa joku haluaisi näille kauniille tytöille tarjota kodit, etteivät ne joudu kasvamaan yhtään välttämätöntä kauempaa tarhalla!

Carolina on siskoksista arempi. Se ei juurikaan uskaltaudu kopin turvasta ulos, vaan mieluiten se nukkuu siellä kerällä muiden ujopiimäpentujen kanssa. Kuitenkin Carolina antaa hyvin kiltisti nostaa syliin ja ottaa kuvia, vaikka tilanne sitä kovasti jännittääkin.

Koska Carolina on vielä ujo tyttö, etsii se sellaista omistajaa, joka on valmis sitoutumaan sen rauhalliseen opastamiseen ja uusiin asioihin totuttamiseen. Voi olla, ettei Carolinasta tule koskaan maailman rohkeinta koiratyttöä, mutta eihän kaikkien tarvitse maailman valloittajia ollakaan! Voi myös hyvin olla, että kaikki ujous karisee Carolinasta, kunhan se pääsee omaan kotiin. Joka tapauksessa reipas koirakaveri mallia näyttämässä olisi Carolinasta huippujuttu!

Viipurin koirat - Carolina 7.3.2015

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.