Verna

Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2010

8.6.2012
Verna muutti Saksaan.

Verna on mukavan rauhallinen ja ystävällinen koira. Se on kovin onnellinen pienestäkin rapsutushetkestä, jonka se tarhan kiireessä ehtii joltain ihmiseltä saada.

Katso video Vernasta:

Viipurin koirat - Verna

23.5.2012
Olimme käymässä Irinan tarhalla, kun sen eteen kurvasi henkilöauto. Autosta hyppäsi pihalle nuori nainen, joka huhuili työntekijöitä ja heidät nähdessään tyrkkäsi ensimmäisen käteen hihnan, jonka päässä seisoi hyvin hämillään ollut Verna. Hämmentynyt koira kannettiin muiden koirien joukkoon tarhalle ja auto kaasutti lujaa pois.

Vernalla oli selvästi ollut aivan lähiaikoina pennut. Mihin pennut olivat joutuneet, sitä koiran tuonut tyttö ei kertonut. Verna on tarhalla kovin hämmentyneen oloinen, sillä olihan se sille suuri järkytys joutua yhtäkkiä keskelle tuntemattomien koirien suurta laumaa. Kaikesta järkytyksestään huolimatta Verna oli silti erittäin onnellisen oloinen, kun se sai hetkeksi ihmisseuraa ja rapsutuksia. Verna vaikuttaa kovin ystävälliseltä ja rauhalliselta nuorelta koiralta, mutta alkujärkytyksestä toipumisen jälkeen voi tyttö muuttua vielä selvästi.

Verna joutuu vielä hetken odottamaan rokotusten voimaantulemista, mutta kuitenkin jo pian tyttö voi matkustaa Suomeen, kunhan sopiva koti löytyy.