Pouta

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 11/2013

20.2.2014
Pouta sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

9.2.2014
Pouta on ystävällinen ja vielä varsin rauhallinen pentu. Vaan eiköhän tästäkin tytöstä vauhtia löydy, kunhan Pouta kotiutuu paremmin!

Pouta ja sen sisarukset Pinkkis ja Pilkku tuotiin Irinan tarhalle helmikuisena lauantaina. Olimme juuri silloin tarhalla käymässä, joten näimme, kun tämä pentujoukko tylysti jätettiin tarhalle. Yleensä meluisalle tarhalle joutuminen saa uudet pennut hämmentymään ja pelkäämään, mutta tämä sisarusparvi vaikutti olevan toista maata: hetken ihmettelyn jälkeen ne kaikki tulivat hakemaan silityksiä ja huomiota, eikä arastelusta ollut tietoakaan.

Pouta on siskoaan Pinkkis vähän rauhallisempi ja varovaisempi tyttö. Se ei kuitenkaan ole mikään ihme, sillä yleensä jokainen koira on vähintään ensimmäiset päivät enemmän tai vähemmän järkyttynyt tarhalle joutumisesta. Veikkaan, että seuraavalla tarhareissullamme Pouta mennä touhottaa jo yhtä vauhdikkaasti kuin siskonsa!

Poudasta kasvaa ainakin keskikokoinen tyttö. Pouta ei aseta uudelle kodilleen mitään ylitsepääsemättömiä vaatimuksia: pääasia on, että omistaja todella ymmärtää, minkälaista on elää koiran kanssa, ja että omistaja on valmis tekemään kaikkensa sen eteen, että yhteisestä elämästä tulisi mahdollisimman pitkä ja onnellinen. Pouta, kuten ihan kaikki muutkin pennut, tulee kaipaamaan tapakasvatusta, paljon ulkoilua ja paljon myös kainalossa köllöttelyä. Sillä reseptillä Poudasta kasvaa varmasti hieno ja reipas koirakaveri.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.