Liinu
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 6/2012
21.10.2012
Liinu sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.
19.9.2012
Lempeä Liinu on pentulauman höpönassu. Häntä alkaa aina heilua tuhatta ja sataa, kun Liinu huomaa saavansa ihmisseuraa!
Liinu, Louna ja Lennon ovat suloiset sisarukset, joiden arvellaan syntyneen kesäkuun loppupuolella. Pennut olivat löytyneet vikisevinä ja läpimärkinä ison roska-astian pohjalta. Julmasti hylätyt pennut löydettiin kuitenkin onneksi ennen roska-astian tyhjennystä, ja haisevat pennut saivat kuljetuksen Irinan tarhalle.
Liinu on pehmeän pörröinen nappisilmä. Liinu on lempeä tyttö, joka rakastaa syliin pääsemistä ja rapsutteluhetkiä siinä. Voi olla varma, että samalla naamaan saa myös monta pientä pusua. Iloisen ja reippaan tyttösen lempitouhuihin kuuluu myös vauhdikkaat painileikit Louna-siskon kanssa, syystuulessa lentävien lehtien jahtaaminen ja vesilätäköissä läiskyttely.
Liinu kaipailee mukavaa kotia, joka ei enää koskaan hylkää tyttöä. Sellaista kotia, missä koiranpennulle halutaan tarjota onnellinen ja koiramainen loppuelämä. Liinu lupaa ilahduttaa uutta omistajaansa ihan joka päivä! Liinun rokotukset astuvat voimaan lokakuun lopussa, joten sen jälkeen tyttö toivoisi kutsun Suomeen käyvän.
Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.