Vainu
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 12/2016
3.6.2017
Vainu on veikeä poika - se ilahtuu uusista ihmistuttavuuksista niin kovasti, ettei kellekään voi jäädä epäselväksi miten iloisesta ja ystävällisestä pojasta onkaan kyse!
Vainu asuu Irinan tarhalla isossa nuorten koirien laumassa. Siellä meno on välillä hyvinkin vilkasta, mutta Vainu menee porukassa mukana sukkelasti. Emme tiedä Vainun menneisyydestä mitään, mutta ainakin Vainu antaa itsestään mielikuvan hyvin sosiaalisena ja reippaana poikana. Ehkäpä sillä on hetken aikaa ollut omistaja, joka kyllästyi poikaan, kun se kasvoi söpöimmäin pikkupentuvaiheen yli. Tai sitten se lempattiin muusta syystä kadulle - Venäjällä koiran arvo kun ei ole juuri mitään, ja uuden koiran voi aina hankkia helposti, jos edelliseen sattuu kyllästymään.
Vainu ilahtuu kovasti ihmisistä, ovat ne sitten vanhoja tai uusia tuttavuuksia. Sen sosiaaliset taidot toisten koirien kanssa näyttävät myös olevan kunnossa - mikään lapatossu se ei selvästikään ole, mutta ei myöskään haasta toisia poikia mittelemään voimia. Toki Vainu on vielä hyvin nuori, joten sen suhtautuminen toisiin poikakoiriin saattaa vielä muuttua sen aikuistuessa.
Vainussa lienee virtaavan jokin hippunen saksanpaimenkoiraa, joten Vainu haluaa muuttaa aktiiviseen kotiin. Sellaiseen, jossa koiran virka ei tarkoita pihalla louskuttamista, vaan reipashenkistä elämää pitkien lenkkien, arjen käytöstapojen opettelun ja hauskan aktivoinnin muodossa. Vainu onkin kuullut, että Suomessa koirien kanssa harrastetaan vaikka mitä - salaa Vainu taitaa haaveilla, että nimensä mukaisesti se pääsisi kokeilemaan vaikkapa jäljestysharrastusta!
Vainusta kasvaa aikuisena ainakin keskikokoinen poika. Vainu heittää omistajaehdokkaalleen pari kysymystä: oletko miettinyt ainakin sata kertaa, että elämässäsi riittää aikaa ja intoa tämän hauskan pojankoltiaisen kanssa elämiseen, vaikka aina ei kaikki sujuisikaan ihan oppikirjan mukaan? Ja vaikka elämässä tulisi eteen elämänmuutos jos toinenkin, on Vainulle aina sija parhaana ystävänä? Jos vastaus näihin on epäröimätön kyllä, odottaa Vainu malttamattomana matkaa omaan kotiin.
Viipurin koirat - Vainu 26.5.2017
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.