Sharon
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2013
6.1.2019
Sharon sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.
6.7.2018
Ihmisrakas Sharon löydettiin kadulta kevättalvella viimeisillään tiineenä. Irina otti tytön kotiinsa, jonne se synnytti pari päivää myöhemmin pentueensa.
Sharon sai pitkään elää Irinan kotipihan aitauksessa pentujensa kanssa. Tyttö tavattiin useaan otteeseen Irinan luona vierailujen yhteydessä ja se otti vieraat aina ystävällisesti vastaan. Varsinkin pentujen varttuessa Sharon vietti usein aikaa vapaana Irinan kotipihassa ja rauhallisen ja mukavan koiraneidin kanssa oli kiva seurustella. Alkukesällä Sharon siirrettiin tarhalle pieneen ja rauhalliseen aitaukseen, jossa oli vain muutama nuori koira ja pentu. Asuinkumppanit olivat kivoja ja Sharonilla tuntui olevan ihan kelvolliset oltavat. Ihmisten vierailut olivat tietysti päivien kohokohtia ja Sharon nautti kovasti saadessaan rapsutuksia - oli silittäjä sitten mies tai nainen.
Sivuillamme kotia etsivät myös Sharonin jäljellä olevat kaksi pentua, Simi ja Sihu.
Tällä hetkellä Sharon elää vilkkaassa ja pienessä aitauksessa, jossa on useampia aikuisia koiria. Joukkoon mahtuu muutama vähän vanhempi aikuinen narttu, mutta myös pari mahdottoman energistä ja turhautunutta nuorukaista, jotka koettelevat niin asuinkumppaneitaan kuin ihmisiäkin. Tarhaelämä on Sharonille hyvin stressaavaa ja Sharon käy ihmisten saapuessa kovilla kierroksilla. Tyttö hyppii sinnikkäästi ja sen pitkäksi kasvaneita kynsiä saa varoa. Kunhan aitauksessa malttaa viettää jonkin aikaa, kykenee Sharon kuitenkin rauhoittumaan. Se on onnellinen jokaisesta rapsutuksesta ja nauttii suuresti kun saa olla ihmisten lähellä. Lähdön hetkellä tyttö ei haluaisi mitään muuta enempää kuin lähteä ihmisten mukaan ja jättää kurjan tarhan taakseen.
Vaikka Sharon on löydetty kadulta, tuskin se mikään täysiverinen katujen kasvatti on. Sharon on luottavainen ja ihmisiä yli kaiken rakastava tyttö, joten todennäköisempää on, että sillä on joskus ollut omistaja, mutta syystä tai toisesta se on joutunut kodittomaksi. Ei olisi ensimmäinen koira, joka on saanut lähtöpassit kodista omistajan huomattua ei-toivotun tiineyden. Mene ja tiedä, arvailua kaikki. Sharon on arvioitu noin 5-vuotiaaksi, mutta todellinen ikä jää hämärän peittoon. Mikään ikäloppu Sharon ei ole, mutta ei mikään ihan teinityttökään. Koira siis parhaassa iässä!
Sharonilla on leuassaan todennäköisesti jokin vanha vamma. Vasen puoli on saanut mahdollisesti iskun joskus, jonka seurauksena alakulmahammas ei mahdu suuhun vaan törröttää sivulle päin "tipahtaneessa" leuan puoliskossa. Tulevan kodin onkin varauduttava siihen, että Suomeen päästyään lääkärin olisi hyvä arvioida Sharonin leuan/alakulmahampaan tilanne.
Sharon kaipaa kipeästi omaan kotiin, tarhaoloissa se voi huonosti. Tyttö voisi hyvin pärjätä ainoanakin koirana, ja sellaisena se saattaisi olla onnellisimmillaan. Emme tiedä, onko Sharon koskaan asunut sisällä kotona, joten erilaisia kotikoiran taitoja on syytä varautua opiskelemaan. Kunhan uudelta omistajalta löytyy halua Sharonin sopeuttamisprosessiin, saa Sharonista varmasti vielä kivan koiran itselleen.
Viipurin koirat - Sharon 4.7.2018
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.