Muha
Sukupuoli: narttu (steriloitu)
Koko: pieni (n. 35 cm)
Syntymäaika: 2011
22.3.2015
Muha-tyttönen saateltiin pilven reunalle.
27.2.2015
Pieni Muha on matalajalkainen tyttö, joka rakastaa kovasti ihmisiä, vaikka se ensin vieraita ihmisiä hetken aikaa varookin. Selvästi Muhalla on sopivasti myös omaa luonnetta!
Muha joutui Olgan tarhalle loppuvuodesta 2014. Olgan luona se on joutunut sopeutumaan elämään isossa koiralaumassa, ja kohtuullisen hyvin Muha siellä pärjääkin. Toisten koirien seurassa Muha tuntuu olevan enemmän se, joka väistää, kuin joka alkaisi kokeilla vaikutusvaltaansa. Siksi Muha joutuukin helposti myös toisten koirien kiusaamaksi.
Muutamalla ensitapaamisella Muha haukkui meitä vähän varoen, mutta hetken kiertelyn ja katselun jälkeen se tuli siliteltäväksi ja oli sen jälkeen kaveria. Nyt Muha tulee jo haukkumatta ja häntä heiluen meitä tervehtimään, ja rapsuttelua ei saisi lopettaa Muhan mielestä ollenkaan.
Muha on varsin rauhallinen tyttö. Välillä se kuitenkin saa hassuja leikkihepuleita, ja silloin se juoksee ympyrää, huitoo ohimennessään tassuillaan ja haluaa kaikki mukaansa leikkimään!
Muha on pienikokoinen, noin welsh corgin kokoinen tyttö. Monen pienen koiran tapaan Muha vaikuttaa kuitenkin koiralta, jolta tarpeen vaatiessa löytyy myös omaa tahtoa. Uuden omistajan tulee siis varautua siihen, että Muhakin tarvitsee peruskoulutusta ja yhteistyön rakentamista omistajan kanssa, että arjesta tulisi mahdollisimman mukavaa kaikille.
Muha tulee hyvin toimeen myös kissojen kanssa, joten Muhan uudessa kodissa voi olla niin kissoja kuin koirakaverikin odottamassa. Välttämättömyys se ei kuitenkaan ole.
Viipurin koirat - Muha 21.2.2015
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.