Simmi
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 11/2014
22.3.2015
Pikku-Simmi menehtyi tarhalla, vain vuorokausi ennen kotimatkaa Suomeen.
26.2.2015
Oi miten kaunis tyttö! Simmin silmiin sulaa monen sydän ja pehmeämpää pentuturkkia saa etsiä. Ihmisrakas Simmi haluaa omaan kotiin!
Sisarukset Sissi ja Simmi päätyivät tarhalle aivan pieninä karvapalloina. Ulkoilija oli havinnut ojan penkalla tepsuttavat taaperot ja jäänyt odottamaan, josko niiden emokin ilmestyisi jostain. Emoa ei kuitenkaan näkynyt ja pennut olivat vaarassa jäädä autojen alle tienreunalla taapertaessaan, joten nainen nappasi pennut mukaansa ja toimitti ne tarhalle Irinan hoiviin.
Tarhalla siskokset ovat varttuneet jo sellaiseen ikään, että ne olisivat pian valmiit karistamaan sahanpurut pörröisistä turkeistaan ja matkustamaan omiin koteihinsa.
Sissi ja Simmi ovat molemmat varsin sympaattisia ja nättejä tytöntylleröitä. Aluksi niistä saattaa saada ujon vaikutelman, mutta eivät nämä pikkuiset loppujen lopuksi mitään arkajalkoja ole. Ne vain kohteliaasti odottavat vuoroaan ja antavat vilkkaampien pentujen hakea huomiota ensin. Ihmisen sylissä istuminen on siskosten mielestä vielä hieman jännittävää, mutta muuten tytöt ovat hyvin ihmisrakkaita ja viihtyvät lähellä.
Tyttöjen tulevien omistajien pitää pitää mielessään, että tytöt ovat eläneet suuren osa pienestä elämästään tarhan aitojen sisäpuolella. Niin ulkomaailmassa kuin kodin seinien sisäpuolellakin tulee varmasti olemaan monta asiaa, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat näitä pieniä. Turvallisen ihmisen tukemana tytöt ovat kuitenkin valmiit kohtaamaan maailman ihmeet ja valloittamaan niin kotisohvan kuin lenkkipolutkin.
Viipurin koirat - Simmi 21.2.2015
Viipurin koirat - Patakopin pennut 25.1.2015
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.