Edmond
Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa väh. keskikokoiseksi
Syntymäaika: 9/2016
14.2.2017
Edmond sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.
18.1.2017
Edmond on pieni nallekarhu - suloinen ja reipas poika, joka haaveilee kovasti kutsusta omaan kotiin!
Ewan, Edmond, Elwin ja Elias syntyivät syksyllä kadulle Pietarissa. Ihmiset ruokkivat emoa, mutta osa pennuista menehtyi ja Olga lupasi ottaa jäljellä olevat vajaa parikuiset pennut luokseen. Niin alkoi uusi luku nelikon elämässä, ja nyt toiveena on löytää rakastava loppuelämän koti Suomesta.
Edmond on jykevä pentu, joka tassuttelee reippaasti tekemään tuttavuutta. Edmond kasvaa isossa pentulaumassa Olgan pihapiirissä. Siellä se oppii hyvin koiralauman keskinäiset säännöt, mutta muutoin päivät kuluvat aina vähän samaan tahtiin. Edmond suhtautuu hyvin uteliaasti ja iloisesti kaikkeen Olgan pihalla tapahtuvaan. Kuitenkin koiratarhalla kasvaminen on nuorelle pennulle aina kotioloja huonompi vaihtoehto ja siksi toivomme, että Edmond pääsee pian matkustamaan omaan kotiin ja tutustumaan siihen, millaista on elämä kotikoirana.
Edmond on sen verran tukevatassuinen poika, että siitä kasvanee isohko aikuisena. Edmond etsiikin omistajaa, joka on valmis opettamaan Edmondille tarvittavat taidot, jotta elämä olisi sen kanssa mukavaa ja sujuvaa silloinkin, kun se on varttunut aikuisen koiran mittoihin. Edmond tulee tarvitsemaan myös kohtuullisen paljon reipasta liikuntaa ja muuta aktivointia, jotta sen ei tarvitse alkaa tylsyyksissään keksiä omatoimista askartelemista.
Jos vähän isommat koirat ovat mieleesi ja sellainen mahtuu elämääsi varmasti kaikki tulevat vuodet, odottaa Edmond yhteydenottoasi!
Viipurin koirat - Edmond 20.1.2017
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.