Jasse

Sukupuoli: uros
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 6/2015

24.4.2016
Jasse sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

6.2.2016
Jasse on melkoisen fiksu ja filmaattinen poika! Ystävällinen, iloinen ja avoin nuori poika, joka olisi aivan valmis valloittamaan uudet kadut ja korttelit Suomesta.

Kun tarhalla katsoo ympärilleen, on tämä poika ensimmäisiä, johon katse kohdistuu – se on niin hurjan kaunis koira! Jasse asustaa muiden samanikäisten pentujen kanssa tarhassa, jossa vilskettä ja vilinää riittää! Ihmisen lähestyessä se onkin heti ensimmäisten joukossa hyppimässä tahan ovea vasten ja ottamassa iloisesti vastaan sen mielestä maailman ihanimman vieraan. Jasse rakastaa ihmisiä, eikä sen innoikkailta pusuilta voi välttyä jos samaan tarhaan astuu sisään.

Kauniin ulkomuotonsa lisäksi on tämä poika myös luonteeltaan hurmaava. Jasse on vilkas, leikkisä ja fiksu poika. Tämän vuoksi onkin surullista, että se on päätynyt jo kovin nuorena tarhalle omasta kodista. Tarhalle sen toi surullisin mielin iäkäs rouva, joka ei pystynyt huolehtimaan vilkkaasta pennusta. Jasse on siis nähnyt jo vähän elämää kodissa, mutta tarvitsee varmasti opastusta kotikoiran elämään, kuten sisäsiisteyteen ja hihnakävelyyn.

Uskomme, että kun kotikoiran elämä alkaa sujumaan, voisi Jassesta saada innokkaan harrastuskoiran. Toki varmasti aktiivinen lenkkeily ja älyllinen puuhastelu riittävät, mikäli aktiviteetteja on tarpeeksi. Poika varmasti nauttisi metsälenkeistä ja uusien taitojen opettelusta, jos siitä vaikka saisi kaiken kukkuraksi nameja palkkioksi! Oman herkkuluun pureskelu reippaan lenkin päätteeksi olisikin Jassen mielestä tosi kiva juttu. Ennen kaikkea tärkeintä Jasselle olisi, kun olisi se ikioma ihminen, jonka kanssa puuhastella kaikkea mielekästä. Omalle ihmiselleen tämä poika antaa varmasti kaikkensa.

Tulevan kodin täytyy muistaa varautua murrosikäisen pojan metkuihin, mutta johdonmukaisella ja lempeällä opastuksella saa joku onnekas tästä pojasta mitä hienoimman perheenjäsenen. Jasse haluaisikin jo kovasti päästä opettelemaan elämää omassa kodissa, ikioman ihmisen rinnalla. Se katsoo syvälle silmiin ja pyytää jo omaa matkalippua Suomeen – olisiko sinulla tarjota se Jasselle?

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.