Paavo

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 5/2016

5.10.2016
Paavo sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

25.8.2016
Paavo ei saanut parhaita kortteja elämässä, kun se joutui jo pentuna kodittomaksi. Paavo toivoo onnensa kääntyvän ja matkalipun Suomeen odottavan sitä jo pian!

Paavo kuuluu pentulaumaan, joka pelastettiin Irinan tarhalle loppukesästä. Kaksi emoa ja niiden pennut toimitettiin samassa kasassa tarhalle, ja koska pentueet olivat menneet jo iloisesti keskenään sekaisin, emme ole varmoja, että ketkä niistä ovat sisaruksia keskenään. Paavon sisaruksia ja kavereita ovat PauliPekkoPietariPatrikPenni ja Pilke.

Paavo on hieman reippaampi kuin useimmat muut saman joukon pennuista. Se tassuttaa varsin pian tekemään tuttavuutta, ja vaikka syliin nostaminen sitä jännittääkin, poseeraa se siinä kiltisti kuvaajalle. Kunhan Paavo pääsisi omaan kotiin, unohtuisi pieni varovaisuuskin varmasti nopeasti.

Reipas koirakaveri on aina iso plussa vähän tuumivaista pentua kotiutettaessa. Paavo on kuitenkin sen verran tomeran oloinen poika, että se pärjää varmasti ainoanakin koirana. Uusi omistaja voi olla varma, että Paavosta saa mukavan lenkkeilykaverin, jolta ei virta ihan heti lopu. Ja kun vielä jaksaa treenata arkiset käytöstavat kuntoon, kasvaa Paavosta komea ja mukava koirakaveri!

Paavosta kasvaa aikuisena keskikokoinen koira. Vaikka Paavo vielä vähän ujostelee uusissa tilanteissa, reipastuu se kotioloissa varmasti, ja silloin se saattaa keksiä vaikka mitä kepposia, ihan kuten nuoren koiran kuuluukin. Silloin mitataan omistajan kärsivällisyyttä, mutta rakkaudella ja johdonmukaisella koulutuksella siitäkin selvitään!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.