Pippi

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 11/2011

9.11.2016
Valitettavasti saimme suru-uutisen: Pippi menehtyi tarhalla.

8.4.2016
Huomaamattomasta Pippistä on kasvanut vuosien varrella mitä kaunein tyttö! Pippi ei halua unohtua tarhalle loppuelämäkseen, eikä ole menettänyt toivoaan ikiomasta kodista. 

Pippi on rohkaistunut paljon ja onkin heti tervehtimässä tarhaan astuvia ihmisiä.  Se tulee uteliaasti tutustumaan ja ottaa jopa miespuolisilta vierailijoilta herkkuja kädestä. Pitkäksi aikaa se ei vielä uskalla jäädä silitettäväksi, mutta jää kuitenkin lähelle tutkailemaan tilannetta. Se on joka kerta uteliaampi ja reippaampi. Luottamus ihmisiin rakentuu hitaasti, mutta varmasti.

Uskomme, että pitkästä tarhalla asumisesta huolimatta Pippistä saa mitä hienoimman perheenjäsenen. Toivottavasti joku vain huomaisi sen, ettei tämän kauniin ja kultaisen tytön kohtaloksi jää elää loppuelämäänsä tarhalla. Uuden kodin täytyy kuitenkin muistaa, että pitkään tarhalla eläneelle koiralle täytyy antaa aikaa ja kärsivällisyyttä.

Pippi odottaa adoptiohakemustasi ja lupausta paremmasta loppuelämästä. Kunpa pian olisi tämän ihanan tytön vuoro päästä elämään onnellista kotikoiran elämää, jolloin tarhalla vietetyt vuodet jäisivät vain muistoksi entisestä elämästä. 

2.3.2015
Minkä aarteen kotikoirien maailma tässä tytössä menettääkään! Pippi kaipaa silti kokenutta omistajaa, joka ymmärtää pitkään tarhalla asunutta koiraa.

Pippi uskaltautuu jo hakemaan päättäväisesti huomiota muiden etutarhan koirien tavoin. Sen käytös ei ole pentumaisen säheltävää, vaan se seurailee tapahtumia rauhallisen arvokkaasti.

Pippiä saa vähän silittää, mutta aivan kokonaan se ei vielä uskaltaudu silitettäväksi. Koska Pippi on elänyt pennusta asti tarhalla, tulee uuden omistajan olla varautunut siihen, että omaan kotiin sopeutuminen voi olla pitkä prosessi. Uskomme kuitenkin, että Pippistä kuoriutuu vielä oiva kotikoira oikeanlaisen omistajan ja rauhallisen ympäristön yhteensovituksella.

7.3.2014
Pippi on asunut tarhalla jo kaksi vuotta. Ujo Pippi kaipaisi jo kovasti omaan kotiin!

Pippi on kovin huomaamaton tyttö. Iloisesti se mennä juoksee aina muun koiralauman mukana, mutta koska se ei juurikaan tule hakemaan huomiota, tahtoo se jäädä muiden koirien varjoon. Pippiä kuitenkin kiinnostaa ihmiset ja varovaisesti se tulee kyllä tervehtimään, jos Pippille vaan antaa vähän aikaa tutustumiseen. Pippi aristelee kosketusta sen verran, että silittää sitä sopii vain poskista. Herkut se sen sijaan hakee hyvinkin reippaasti kädestä, joten kyllä Pippissä on paljon potentiaalia mukavaksi kotikoiraksi. Kunhan jostain vain löytyisi sellainen omistaja, joka on valmis pitkäjänteisesti panostamaan Pippin kotiuttamiseen ja sopeuttamiseen. Reipas koirakaveri auttaisi varmasti Pippiä sopeutumisessa. Pippi tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa, joten Pippistä olisi varmasti niin nartun kui uroksenkin kaveriksi.

8.7.2012
Pippi on reipastunut sitten viime näkemän kovasti. Se tulee muiden nuorten koirien mukana reippaasti tervehtimään tarhavieraita ja hyppää jopa vasten herkkujen toivossa. 

Olisimme Pippin suhteen hyvinkin iloisia ja toiveikkaita, ellemme olisi suruksemme saaneet kuulla Irinalta, että toiset koirat kiusaavat sitä. 

16.5.2012
Pippi on kasvanut jo kovasti ja se alkaa olla jo kaunis, nuori koira. Ikävä kyllä tarhalla asuminen ei ole ennestäänkin vähän ujolle tytölle tehnyt hyvää, ja Pippi on jäänyt kovin varovaiseksi tytöksi.

Pippi on kuitenkin kovin kiinnostunut ihmisten tekemisistä ja pentuaitauksessa liikkuessa voikin huomata, että Pippi seurailee mielellään perässä. Mutta kun tytölle alkaa jutella, iskee sille taas ujous, ja tyttö sukeltaa tarkkailemaan tilannetta koirankopin oven suuhun.

Jos Pippiä malttaa lähestyä oikein rauhallisesti ja tyttö on sopivasti koirankopin edessä makoilemassa, voi tyttöä päästä aavistuksen silittämäänkin. Mutta selvää on, että Pippi tulee tarvitsemaan paljon aikaa ja viitseliäisyyttä uudelta omistajaltaan, jotta se tottuu kaikkiin niihin asioihin, mitkä ovat sille maailmassa vielä vieraita ja jännittäviä.

Pippi soveltuu omistajalle, jolla on jo aiempaa koirakokemusta sekä aitoa halua ja sitoutumiskykyä paneutua tytön rohkaisemiseen. Reipas ja rohkea koirakaveri olisi myös iso plussa.

Katso video Pipistä:

Pippi

28.2.2012
Pippi Långstrump on vähän ujohko tyttö, joka odottaa kovasti yhteydenottoja Suomesta! 

Pippi kipusi itsensä saavista ulos ja viipotti tietä pitkin saparo suorana tarhalta poispäin tuona aamuna, jona veljet piipittivät surkeina saavin pohjalla. Tytöltä ei siis sisua eikä neuvokkuutta puutu, vaikka se sylissä kovin kainosteleekin.

Pippi on noin 3,5 kk ikäinen. Pippi selkeästi haluaisi omaan kotiin opettelemaan kotikoiran elämää sekä mahdollisesti kaikenlaisia kivoja temppuja, mitä vain tällaiselle neuvokkaalle tytölle voisi keksiä. Pippi kyllä pienellä opastuksella oppisi agilitysta tottelevaisuuteen ihan kaiken, ja ehkä vähän enemmänkin. Mutta huumorintajuttoman ja kärsimättömän ihmisen ystäväksi Pippi ei aio ryhtyä. Pentu vaatii määrätietoista tukea, ohjaamista ja vahvistamista, ison taskullisen nameja ja iltaisin oman lämpöisen kainalon, johon sohvan nurkassa voisi käpertyä. Jos löydät itsestäsi em. piirteitä, voisithan rimpauttaa ja katsotaan, mitä Pippi on Sinusta mieltä.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.