Kiira

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2022
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri

28.11.2022
Kiira sai kodin Viipurista.

27.9.2022
Miten suloinen Kiira. Ensimmäisellä tapaamisella Kiira oli reippaampi, mutta nyt se on harmillisesti muuttunut varovaisemmaksi. Vielä Kiiralle olisi kuitenkin mahdollisuuksia, jos joku sen vain huomaisi.

Kiira sisaruksineen poimittiin talteen ulkoa Tolokonnikovosta, noin 10 km Viipurista kaakkoon (ent. Heponotko, Pienpero). Enemmän tai vähemmän arat pikkupennut saapuivat Olgan hoiviin elokuun alussa. Vaikka ikääntynyt Olga ei enää halua ottaa uusia asukkeja pihapiiriinsä, tarjosi hän kuitenkin karanteenipaikkaa pennuille, jotta nämä voisivat myöhemmin siirtyä kunnollisen rokotussuojan turvin Snezhannan tarhalle. 

Pentueen tyttöjä ovat Kaama, Kaméa, Kiira ja Kooka. Ainokainen poika on nimeltään Kuzja.

Tapasimme pennut ensimmäisen kerran elokuun puolivälissä kuumana hellepäivänä. Suurin osa pallerolaumasta istua tapitti vieraita nenä kiinni aidassa. Innokkaimmat virittelivät tervetuliaishaukkua häntä vipattaen ja ojentelivat käpäliään, varovaisimmat kipittivät kauemmas seuraamaan tapahtumia. 

Vierailimme Olgan luona uudelleen syyskuun lopulla. Ensimmäisellä tapaamisella Kiira uskaltautui tekemään paljon lähempää tuttavuutta vieraiden kanssa, mutta nyt vieraat jännittivät sitä enemmän eikä se rohjennut kosketusetäisyydelle omaehtoisesti. Kiiran sai kuitenkin nostettua syliin ilman minkäänlaista paniikinpoikasta ja sylissä istuttiin jännittyneenä mutta rauhaksiin. Kiira on utelias ihmisistä, mutta tarvitsisi aivan toisenlaisen ympäristön jotta reipastuminen olisi mahdollista.

Mitä pidempään Kiira joutuu tarhaoloissa asumaan, sen aremmaksi se hiljalleen muuttuu. Sen olisi tärkeää löytää koti tai hoitopaikka, jolloin mahdollisuudet reipastumiseen olisivat vielä olemassa. Reippaan koirakaverin tuella ja ymmärtäväisen ihmisen avulla oikeassa ympäristössä Kiiralla voisi olla edessään vielä valoisa tulevaisuus, mutta aikaa ei ole hukattavaksi. 

Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Luovutamme Kiiran ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:

-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)

Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.

Viipurin koirat - Kiira 13.8. & 24.9.2022

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.