Grisha

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: pieni
Syntymäaika: 2012

15.6.2014
Grisha sai kodin Viipurista.

14.6.2014
Grisha pääsi Venäjällä kotikokeiluun, eikä siitä oteta tällä hetkellä enempää kyselyitä!

9.6.2014
Grisha on kovin iloinen pikku kaveri, ja taitaapa vielä olla puhdas silkkiterrierikin vaikka siitä ei voikaan ihan takuuseen mennä.

Pikkuinen Grisha on arviolta noin 2-vuotias poika, joka on syystä tai toisesta joutunut kodittomaksi. Grisha on kuitenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, ettei sen ole tarvinnut pienen kokonsa vuoksi asua tarhalla vaan se on saanut asua Irinan kotona. Poika on nyt valmis etsimään omaa loppuelämän kotia Suomesta, ja tarhanpitäjä Irina kehuukin Grishaa oikein hienoksi pojaksi.

Saimme tavata Grishan tarhalla, ja se vaikutti oikein iloiselta ja sosiaaliselta koiralta eikä näyttänyt lainkaan arastelevan vieraita ihmisiä. Irina kehuu Grishaa ihmisrakkaaksi koiraksi, joka pitää myös lapsista. Lisäksi Grisha on tottunut kissoihin. Vaikka poika onkin kooltaan varsin pieni, ei siitä miksikään sohvankoristeeksi ole vaan se tarvitsee yhtä lailla liikuntaa ja muita aktiviteetteja siinä missä isokin koira.

Iloinen Grisha odottaa innolla oman kodin kutsua Suomesta!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.