Kipinä
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 10/2020
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri
4.9.2024
Huonoja uutisia, Kipinä on menehtynyt tappelun seurauksena. Lepää rauhassa, Kipinä <3
3.4.2021
Kipinä on arka ja varovainen pentu, jolle etsitään osaavaa ja kokenutta kotia tai hoitopaikkaa.
Kipinä ja sen sisarukset löytyivät ulkoa Kondratjevon (suom. Säkkijärven) alueelta vuoden alussa. Tarhalla on satoja koiria ja vaikka paikallisia vapaaehtoisia käy seurustelemassa koirien kanssa aiempaa enemmän ja useammin, jää arkojen pentujen kanssa vietetty aika liian vähäiseksi. Kipinä tarvitsisi ympärilleen ymmärtäväisen ihmisen, turvallisen kotiympäristön ja reippaan koirakaverin. Kipinä on kastroitu tarhalla.
Kipinän sisaruksia ovat Kaneli, Kuskus ja Kardemumma.
Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.
Luovutamme Kipinän ainoastaan kotiin, jossa on aiempaa koirakokemusta ja joka täyttää seuraavat ehdot:
-koirakaveri odottamassa
-rauhallinen asuinympäristö
-aikuiskoti
-oma, aidattu piha (mieluiten omakotitalo)
Lähetäthän hakemuksen ainoastaan silloin, jos voit tarjota em. kriteerit täyttävän kodin.
Viipurin koirat - Kuskus, Kaneli ja sisarukset 6.3.2021
Kipinä tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin ennen luovutusta uudelle kodille. Kipinän kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.