Hatchiko
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55-60 cm)
Syntymäaika: 2019
Sijainti: Margaritan tarha, Kamennogorsk
7.4.2023
Hatchiko adoptoitiin venäläiseen kotiin.
1.11.2022
Ihana ja näppärän kokoinen Hatchiko on odottanut tarhalla omaa kotiaan jo muutaman vuoden. Jospa vihdoin olisi sen aika?
Noin kolme vuotta sitten Hatchiko löydettiin kaatopaikalta, minne joku oli sen hylännyt sidottuna pelkkä kireä narunpätkä kaulassaan. Sinne se oli jätetty oman onnensa nojaan, kuin roska vain. Onneksi Margarita sattui löytämään sen riittävän ajoissa ja matka kohti tarhaa alkoi.
Margaritan tarhalla Hatchiko kasvoi komeaksi, iloiseksi ja leikkisäksi pojaksi, mutta jostain syystä kotia ei yrityksistä huolimatta löytynyt. Vuosi vuodelta sen mahdollisuudet oman kodin löytämiseksi heikkenevät, sillä etenkin aikuisille uroksille kotien löytäminen tuntuu olevan vaikeaa. Niin vain kävi, että nyt Hatchiko on jo yli 3-vuotias aikuinen uros, mutta aina vain omaa kotia vailla.
Vihdoin pääsimme tapaamaan Hatchikoa, joka osoittautuikin mitä ihannimmaksi pojaksi. Meille ei jäänyt mitään muita vaihtoehtoja, kuin antaa sille vielä yksi mahdollisuus onneen. Niinpä se valikoitui osaksi adoptio-ohjelmaamme.
Hatchiko on fiksu ja erityisen ihmisrakas poika. Vapaaehtoisten saapuessa ilo sen silmissä syttyy eikä se millään malttaisi pysyä paikoillaan. Kieli pitkällä ja onnesta sokeana se temmeltää vapaana pellolla, mutta harjoittelee se mielellään myös temppuja ja viihtyy muuten vain ihmisten lähellä. Tarha ei todella ole tämänkaltaisen koiran paikka. Se kuuluu kotiin — lämpöiseen petiin, ihmisen viereen ja omien lelujen sekaan.
Hatchiko on nuori ja energinen poika. Se on päässyt harjoittelemaan hihanssa kulkemista, osaa muutamia temppuja ja on käsittämättömän positiivinen koira. Nimensä mukaisesti Hatchiko on myös lojaali ja uskollinen, ja joku saa siitä varmasti mitä parhaimman ystävän. Siitä saa varmasti myös seuraa niin sienimetsälle, pihan haravointiin kuin television katseluunkin. Oppivaisena poikana voisi se nauttia suuresti myös jostakin koiramaisesta harrastuksesta.
Vaikka Hatchiko on hirmuisen hellyttävä sydäntenmurskaaja, on se kuitenkin aikuinen tarhalla kasvanut koira, jonka elämä on ollut hyvin rajoittunutta ja sosiaalistuminen puutteellista. Sen kanssa pitää varautua siihen, että kotiutuminen saattaa kestää kauan ja monenlaisia haasteita voi tulla vastaan. Elättelemme kuitenkin yhä toivoa siitä, että tällekin ihanuudelle löytyisi ne omat lempeät ja kärsivälliset ihmiset, jotka olisivat valmiita sitoutumaan sen hoitoon ja antamaan sille kaiken sen kaipaaman huomion ja hellyyden.
Viipurin koirat - Hatchiko 14.8.2022
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.