Luna
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 45 cm)
Syntymäaika: 3/2012
26.4.2013
Luna varattiin saksalaiseen hoitopaikkaan.
24.2.2013
Kuvat eivät oikein tee kauniille Lunalle oikeutta: todellisuudessa Luna on kaunis ja iloinen tyttö, joka pitää kovasti niin ihmisistä kuin toisista koiristakin.
Luna on alun perin löytökoira Kazanista, Tatarstanista. Kaupunki sijaitsee Moskovan takana. Viranomaiset ovat ryhtyneet ampumaan irtokoiria kaduilta ennen ensi kesän urheilun suurtapahtumaa. Huolestuneet eläinsuojelijat alkoivat etsiä ystävällisille koirille sijoituspaikkoja Venäjän tarhoilta, sillä Kazanissa ei ole omaa koiratarhaa. Ja niin Luna yhdessä siskonsa Lisan sekä muutaman muun kodittoman koiran kanssa sai kuljetuksen Viipuriin Irinan tarhalle, 1300 kilometrin päähän.
Luna oli aluksi aika järkyttynyt uudelle tarhalle ja uusien koirien keskelle joutumisesta. Ja mikään ihmehän se ei ole, kun Irinan tarhalla meno on välillä aika vilkasta. Mutta paria päivää kauempaa Luna ei jaksanut tilannetta jännittää, ja nyt se riekkuu ja leikkii häkissä muiden koirien kanssa kuin olisi siellä ikänsä asunut.
Luna pitää kovasti ihmisistä, ja toisten koirienkin kanssa se tulee loistavasti juttuun. Luna varmasti jakaisi tulevan kotinsa mielellään jonkun sosiaalisen ja leikkisän koirakaverin kanssa, mutta mikään ehdoton vaatimus se ei kuitenkaan ole.
Tästä nuoresta tytöstä kasvaa vielä hieno koira jollekin onnelliselle omistajalle! Uudessa kodissa tulee kuitenkin varautua siihen, että Luna tarvitsee moniin asioihin vastaavaa koulutusta kuin pieni pentu: sisäsiisteys, hihnassa käveleminen, yksinjääminen ja moni muu asia on Lunalle vielä outoa. Mutta kyllähän Luna ne oppii, kun sitä vain jaksetaan niihin opastaa.
Viipurin koirat - Lisa & Luna
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.