Vilperi

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm)
Syntymäaika: 9/2014

5.10.2015
Vilperi sai kodin Viipurista.

10.6.2015
Vilperi on hauskannäköinen poika. Se löydettiin läheisestä kylästä vapaana kuljeksimasta, eikä kukaan tuntunut poikaa kaipaavan.

Arviolta noin kymmenen kuukauden ikäinen Vilperi päätyi Irinan tarhalle yhdessä toisen koiran kanssa. Ne asuivat läheisessä kylässä, mutta kukaan ei tuntunut niistä suuremmin välittävän eikä ainakaan tunnustanut omakseen. Niinpä kaksikko tuotiin Irinan tarhalle, ja nyt Vilperi toivookin onnensa kääntyvän ja oman kodin löytyvän tätä kautta.

Isosta ympäristönvaihdoksesta huolimatta Vilperi ei tunnu suuresti järkyttyneen, vaikka ympärillä kuhisee koiria ja meteli on välillä sen mukainen. Uudet ihmiset se ottaa ystävällisesti ja luottavaisesti vastaan, joten todennäköisesti sillä kuitenkin on pääosin hyviä kokemuksia ihmisistä. Toistaiseksi poika jakaa aitauksen useiden muiden koirien, niin narttujen kuin parin uroksenkin kanssa, ja tulee sopuisasti niiden kanssa toimeen. Ensi tapaamisella Vilperi vaikuttaa kohtuu rauhalliselta koiralta, mutta onhan se vielä nuori poika, joka saattaa omaan kotiin muuttamisen myötä saada lisää virtaa.

Emme tiedä, onko Vilperillä aiempaa kokemusta kotikoirana olosta. Siksi uuden omistajan täytyykin ymmärtää, että monet asiat ovat sille vielä uusia ja vaativat harjoittelua. Vilperillä on myös pitkähkö turkki, joka vaatii säännöllistä harjausta takkujen varalta. Kaiken kaikkiaan Vilperi vaikuttaa iloiselta, ystävälliseltä ja mutkattomalta pojalta, joka muuttaisi mielellään jo omaan kotiin. Jos tummaturkkinen komistus tuntuu omalta, ota rohkeasti yhteyttä!

Viipurin koirat - Vilperi 13.6.2015

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.