Mila
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 11/2011
19.3.2012
Mila-tyttönen löysi kodin Venäjältä.
27.1.2012
Mila mennä vilistää tarhalla muiden pentujen joukossa iloisesti. Suloinen ja vilkas Mila etsii tositarkoituksella mukavaa ja aktiivista kotia.
Kaunis Mila tuotiin Irinan tarhalle, kun sukulaiset olivat tuoneet hieman ei-toivotun tuliaisen viipurilaiselle perheelle. Mila ei paria päivää kauemmin saanut aikaa siellä viettää, sillä perhe ei ollut koiranpentua toivonut. Nyt Mila laittaa toivonsa Suomeen – josko täältä löytyisi joku, joka ymmärtäisi tytön viisasta katsetta ja tarjoaisi mahdollisuuden uuteen elämään.
Vielä tarhaelämä ei ole jättänyt jälkiään reippaaseen pikkutyttöön, mutta jokaisen koiranpennun suurin tarve olisi päästä mahdollisimman pian pois tarhalta opettelemaan elämää kotioloissa. Ulkonäön perusteella Milan geeneissä voisi olla hippunen saksanpaimenkoiraa, joten pelkäksi sohvaperunaksi tyttö ei tulevaisuudessa varmasti sopeudu. Haussa onkin ulkoilusta ja koiran kanssa puuhailusta nauttiva omistaja.
Milan arvioidaan syntyneen marraskuun alussa 2011 ja tyttö voi heittää hyvästit tarhaelämälle jo pian.
Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä kotiselvityslomake ennen kuin soitat koiravaraajillemme.