Unja
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: siro keskikokoinen
Syntymäaika: 11/2016
Sijainti: Irinan tarha, Viipuri
11.8.2020
Unja löysi kodin Venäjältä.
18.10.2019
Unja on reipastunut huomattavasti. Se on edelleen varovainen tyttö, mutta hakee jo rapsutuksia kovin onnellisen oloisena.
Unjalle kävi syksyllä ikävästi: se ajautui tappeluun toisen nartun kanssa ja sen seurauksena se sai haavan kylkeensä. Unjan onni oli kuitenkin se, että tämän jälkeen se pääsi klinikkarakennukseen asumaan. Ja koska klinikalla käy jatkuvasti ihmisiä, pääsi Unja viettämään aikaa ihmisten seurassa aivan eri tavalla kuin aitauksessa ollessaan. Lisääntynyt ihmisseura on tehnyt Unjalle todella hyvää ja siitä on alkanut kuoriutua hyvin ihmisrakas tyttö. Klinikalla Unja on oppinut elämään myös kissojen kanssa, mikä sujuukin Unjalta oikein hyvin.
Klinikalla asuminen tarkoittaa myös sitä, että Unjaa on alettu totuttaa hihnassa kävelemiseen. Vielä hihnalenkit ovat Unjalle ihmeellisiä, mutta kerta kerran jälkeen ne sujuvat aiempaa paremmin. Unja on todella kultainen tyttö, joka ansaitsisi vihdoin oman kodin! Kodissa olisi hyvä olla kiva koirakaveri jo odottamassa.
17.6.2019
Unja on kaunis ja siro tyttö. Katso uusi video Unjasta:
Viipurin koirat - Unja 15.6.2019
13.9.2017
Unja on kasvanut herkäksi kaunottareksi, joka pysyttelee hiukan syrjässä.
Viipurin koirat - Unja 9.9.2017
15.3.2017
Unja on herttainen ja kiltti tyttö. Sylissä vähän jänskättää, mutta kun tassut on tukevasti maassa niin Unja tulee oitis pyytämään kainosti osansa huomiosta.
Unja on yksi monesta kymmenestä Irinan tarhan pentutalon asukista. Viime aikoina pentuja on joutunut kodittomaksi isot määrät, ja Unjankin tie on vienyt tarhalle. Unja suhtautuu uusiin tuttavuuksiin hyvin uteliaasti ja ystävällisesti. Korvat höröllä ja häntä heiluen se tepsuttaa muiden reippaiden pentujen mukana ihmisten luokse hakemaan huomiota ja herkkuja. Toistaiseksi Unja vaikuttaa mukavan rauhalliselta pennulta eikä miltään ikiliikkuja-säheltäjältä, mutta omaan kotiin pääsyn myötä terve pentuenergia voi kasvaa.
Koska Unjan menneisyys on tuntematon, täytyy tulevan kodin varautua totuttamaan tyttöä pikkuhiljaa uuden elämän ihmeellisyyksiin. Liikenne, ulkoilu, vieraat ihmiset ja monet muut asiat voivat alkuun pelottaa. Unja ei välttämättä koskaan ole elänyt sisätiloissa, joten mistä se voisi tietää mitä tarkoittaa sisäsiisteys. Kaulapanta ei ole tuttu, hihnassa ei ole opeteltu kävelemään eikä yksinoleminenkaan ole itsestäänselvyys. Jos olet vakavasti harkinnut ja valmis sitoutumaan uuteen ystävään, sinulla riittää aikaa ja kärsivällisyyttä etkä pienistä hermostu, voisi Unja haluta muuttaa luoksesi!
Viipurin koirat - Unja 10.3.2017
Viipurin koirat - Unja 10.3.2017
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.