Lida
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 9/2015
10.4.2017
Lida on jäänyt niin araksi tytöksi, että valitettavasti emme voi enää etsiä sille kotia.
20.7.2016
Lida pääsi suomalaiskyydillä keskustan klinikalle ja kävi sterilisoitavana. Hirmuisesta jännityksestä huolimatta Lida selviytyi reissusta hienosti.
7.2.2016
Lida on kovin kaunis, mutta toistaiseksi vielä sen verran ujo tyttö, että ei uskaltaudu vieraiden siliteltäväksi. Mistähän löytyisi Lidalle oma ihminen, joka auttaisi sitä reipastumaan?
Lida päätyi siskonsa Luizan kanssa alkuvuodesta Irinan tarhalle. Tarhavieraiden saapuessa pentutaloon, pälyilee Lida hiukan huolestuneen näköisenä ympärilleen. Se tuntuu kovasti pohtivan, onko aikeemme varmasti hyviä ja onko meihin luottamista. Kosketeltavaksi saakka Lida ei uskalla tulla, mutta hieman rohkeutta se on saanut kerättyä sitten viime tapaamisen, jolloin se pysytteli tiukasti kopissa. Nyt Lida pyöriikin uteliaana ympärillämme ja jää vähän matkan päähän istumaan ja tarkkailemaan.
Koska Lida on toistaiseksi vielä arka tyttö, tarvitsee se ihmisen, jolla ei aika ja kärsivällisyys lopu ihan hetkessä. Tarhaoloista pois pääseminen olisi Lidalle kultaakin kalliimpaa, jotta se pääsisi mahdollisimman pian reipastumaan turvallisen kasvuympäristön ja rakastavian ihmisten keskellä. Lida ilahtuisi varmasti koirakaverista, joka näyttäisi reipasta esimerkkiä uudessa kodissa. Pienen koiratytön elämä ei tähän mennessä ole suuria onnenhetkiä tarjonnut, mutta kukahan muuttaisi sen ja näyttäisi Lidalle, että maailmassa on paljon hyviäkin asioita koettavana?
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.