Raoul
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50-55 cm)
Syntymäaika: 2014
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri
17.8.2022
Raoul, sen sisko ja pari muuta koiraa pääsivät eräänä talvena kiipeämään aitausten yli kun lunta oli satanut reippaasti. Sen jälkeen ne elelivät tarhan alueella pitkään, mutta Snezhanna kertoo että Raoul laumoineen on siirtynyt asumaan toisaalle ja niitä näkee nykyään harvakseltaan.
19.10.2019
Komea Raoul on odottanut omaa kotia jo pitkään. Raoul on hieman varovainen, mutta kuitenkin hyvin utelias poika.
Raoul on saanut viime ajat asua vapaana tarhan edustalla. Se pysyttelee siinä koirakavereidensa kanssa eikä koskaan lähde pidemmille reissuille. Kun kurvaamme autoillamme tarhalle, voimmekin olla varmoja, että Raoul kavereineen tulee tutkimaan kassit ja kerjäämään parhaat herkkupalat päältä.
Raoul suhtautuu ihmisiin edelleen hieman varovaisesti. Se ei jää juurikaan rapsuteltavaksi, vaan se hakee herkut kädestä ja menee syömään ne pienen matkan päähän. Raoul tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, mutta herkkuja jaettaessa se pitää kyllä tarkkaan huolen siitä, että sille ja sen parhaille kavereille annetaan parhaat herkut. Nuoremmat koirat se ajaa napakasti kauemmas.
Raoul on tuskin koskaan asunut kotioloissa tai kulkenut esimerkiksi hihnassa. Siksi onkin tärkeää, että uusi omistaja ymmärtää kaikki ne asiat, jotka Raoulille ovat outoja ja joissa se tulee tarvitsemaan rauhallista harjoittelua. Kiva tyttökoira kodissa odottamassa olisi Raoulin reipastumisen kannalta ihan ykkösjuttu.
Jos harkitset kodin tarjoamista Raoulille, luethan ajatuksella tekstimme aran aikuisen koiran sopeuttamisesta uuteen kotiin.
31.12.2018
Raitapaita Raoulille on annettu erityisen hieno turkki. Poika on reipastunut ja huomannut kuinka kivoja rapsuttelut ovatkaan.
Raoulin elämässä on tapahtunut isoja muutoksia, kun Raoulin kotina pitkään ollut aitaus purettiin pois rakentamisen tieltä. Ja poika jäi toistaiseksi asustelemaan tarhan isommalle keskipihalle. Samassa tilassa asustaa myös vanhempia koiria, jotka välillä hieman höykyttävät nuorempaa urosta tietämään paikkansa. Iloisena puolena on kuitenkin ollut Raoulin reipastuminen, kun se pääsee nykyisin useammin tekemisiin ihmisten kanssa. Raoul tulee vieraita vastaan ja ihan odottaa seurusteluhetkeä rapsutuksineen. Pientä varovaisuutta Raoulissa on kuitenkin vielä havaittavissa.
Raoul tulee tarvitsemaan omistajan, jolla on koirakokemusta jo ennestään. Kotona odottava kiva koirakaveri olisi hyvä olla esimerkkiä antamassa, sillä Raoulille ovat monet kotikoiran elämään liittyvät asiat varmasti uusia juttuja. Raoulin koti voisi sijaita rauhallisen lähiön tai maaseudun tuntumassa.
8.12.2018
Komealle Raoulille lisättiin uusi video.
Viipurin koirat - Raoul 6.12.2018
27.2.2017
Kirjava raitapoika Raoul on kovin kaunis ilmestys. Raoul tulee nuuhkimaan ja hakemaan herkut käsistä, mutta ihan vielä ei vieras saa varovaista poikaa rapsutella.
Raoul ja muutama muu aikuinen koira saapuivat loppuvuodesta Snezhannan tarhalle. Ne elelivät tehdasalueella, mutta kukaan ei sen suuremmin koirista välittänyt ja ne tuotiin tarhalle parempaan talteen. Raoul on joukon rohkein koira, vaikka ei sekään vielä toistaiseksi uskaltaudu jäämään rapsuteltavaksi. Utelias kaveri Raoul kyllä on. Se katselee odottava ilme kasvoillaan, kun huomaa ihmisten saapuvan portille. Se ei luiki pakoon vaan jää ympärille pyörimään ja nuuhkimaan vieraita. Kun maahan menee rauhallisesti polvilleen, Raoul uskaltautuu haistelemaan vieraat kasvoja myöden. Herkut katoavat nopeasti parempiin suihin. Jos seurusteluaikaa ja herkkuja vain riittäisi, saattaisi Raoulkin huomata että vieraat ihmiset ovat kivoja eivätkä rapsutukset hullummalta tunnu. Mutta aika on rajallista ja aitauksen kaverit on pian hyvästeltävä.
Raoulin menneisyydestä ei ole tarkempia tietoja. Voi olla, että se on joskus ollut enemmänkin ihmisten kanssa tekemisissä, sillä kiinnostusta ja uteliaisuutta tuntuu kuitenkin löytyvän. Mikään valmis kotikoira Raoul ei kuitenkaan ole ja varovaisena poikana tarvitsee koirakokeneen kodin. Raoulin kotiutumista voisi helpottaa koirakaveri, sillä poika on saattanut elää tähänastisen elämänsä muiden koirien parissa ja kaverin tuki ja esimerkki olisivat varmasti tärkeitä. Raoul on arvioitu noin 3-vuotiaaksi, mutta koska todellista ikää on mahdoton tietää, voi vuosia olla enemmän tai vähemmän.
Raoul tarvitsee omistajan, jolla on halua opastaa poikaa uuden elämän alussa, kärsivällisyyttä jos asiat eivät menekään heti toivotusti ja ennen kaikkea aikaa, ymmärrystä ja rakkautta. Raoulin elämä ei välttämättä ole ollut helppoa, mutta pitkäjänteisellä työllä pojasta saa varmasti vielä iloisen ja rakkaan ystävän loppuelämäksi!
Viipurin koirat - Raoul 18.2.2017
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.