Uljas

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 2/2014

9.5.2014
Uljas sai kodin Viipurista.

3.5.2014
Uljas on pieni ja liikuttava pikku poika, joka unelmoi omasta kodista ja omasta rakastavasta ihmisestä. Urheasti se on päättänyt odottaa reippaana niin kauan, että sen toive toteutuu.

Uljas hylättiin tänä keväänä monien muiden pentujen tavoin. Pikkuinen Uljas odottaa omaa ihmistään Irinan tarhalla ja toivoo, että voisi pian jo jättää ison ja meluisen tarhan taakseen.

Uljas on kaunis ja suloinen pentu, joka vaikuttaa lisäksi myös mukavan reippaalta ja iloiselta. Ihmiset ovat sen päivien paiste ja rapsutukset tuntuvat aina kaikki yhtä ihanilta ja hyviltä! Uljas on utelias pentu, joka katselee uteliaana mitä kaikkea jännää vieraat puuhaavat. Päivän paras hetki on kun ihmiset tulevat ja hellivät poikaa, mutta ikävin se, kun pienet, vakavat ja vilpittömät silmäparit ja katseet jäävät portin taakse odottamaan sitä hetkeä, kun ne saavat jälleen kokea hellittelyn ihanuuden.

Uljas etsii ihmistä, kenellä on aikaa ja jaksamista pienen pennun kanssa. Uljaan koko maailma on toistaiseksi vain pieni aitaus, eikä poika ole vielä elämässään paljoa nähnyt. Kunhan jaksaa vain rauhallisesti totuttaa poikaa uusiin asioihin ja tilanteisiin, niin Uljaastakin kasvaa vielä hienokäytöksinen koirakansalainen!

Uljas on valmis matkustamaan Suomeen toukokuun lopulla.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.