Nuppu

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 6/2019

4.12.2019
Suureksi suruksemme pieni Nuppu menehtyi tarhalla.

9.11.2019
Nuppu testattiin oman kodin toivossa kahdeksan vektorivälitteisen taudin varalta. 

Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis), ihomato (Dirofilaria repens) ja leishmanioosi. Mycoplasma haemocanis ja Hepatozoon canis olivat Nupulla positiivisia ja jälkimmäisen vuoksi Nuppu aloittaa yhdistetyn Imidocarb- ja doksisykliinilääkityksen.

Nuppu sterilisoitiin liikkuvan klinikan toimesta.

1.11.2019
Nuppu on oikea pieni päivänsäde. Se jaksaa iloita aivan kaikesta, on se sitten uusiin ihmisiin tutustumista tai hihnalenkkien harjoittelua.

Kun kesä kääntyi syksyksi, oli Nuppu vasta hieman luovutusiän ylittänyt pieni pentu. Sen niin kovin positiivisesta luonteesta huolimatta joku hylkäsi sen Irinan tarhalle. Se on Viipurissa valitettavan yleistä, sillä koiranpennun hankkiminen on kovin helppoa ja usein ilmaistakin. Nupun onni on kuitenkin se, että se on nyt tarhalla, josta käsin sillä on mahdollisuus löytää koti Suomesta.

Tiedätkö sen tunteen, kun syli on yhtäkkiä täynnä maailman positiivisinta ja kaikkea rakastavaa koiranpentua? Minä tiedän! Sellaista se nimittäin on, kun Nupun aitaukseen astuu sisälle. On ihan takuuvarmaa, että Nuppu tekee kaikkensa saadakseen huomiota ja ihan parasta tietysti on, jos tulijoilla on kerrankin aikaa enemmän kuin lyhyt hetki vietettäväksi Nupun ja muiden pentujen kanssa. Sen ajan Nuppu käyttää hyväksi mahdollisimman hyvin: se kiipeää syliin, se haluaa nuolla poskea, se haluaa läpsiä vähän isoilla tassuillaan. Ja juuri kun luulet sen hetkeksi rauhoittuneen, se hyppääkin suoraan vasten ja haluaa sillä kerralla nuolla koko naamasi! Voiko Nupun seurassa olla koskaan huonolla tuulella? Tuskin ainakaan kauaa.

Nuppu asuu tarhalla isossa pentulaumassa, ja se vaikuttaa tulevan hyvin sujuvasti kaikkien pentujen kanssa juttuun. Nuppu on päässyt muutaman kerran harjoittelemaan myös hihnassa kävelemistä ja se on sujunut yhtä positiivisella asenteella kuin kaikki muukin Nupun elämässä: häntä pystyssä ja iloisesti loikkien tutkimaan kaikkea uutta ja ihanaa!

Vaikka Nuppu on tarhalla hyvin reipas ja avoin pentu, tulee uuden omistajan kuitenkin muistaa, että uuteen kotiin muuttaminen voi silti saada Nupun ihmettelemään monia asioita. Ja hyvin todennäköistä on myös, että kukaan ei ole opettanut Nupulle minkään sortin alkeita sisäsiisteydestä tai yksinjäämisestä. Harjoiteltavaa siis riittää, mutta jos Nupun uusi omistaja on varustettu edes puolella siitä positiivisuudesta mikä Nupusta huokuu, selviydytään kaiken arkisen harjoittelusta varmasti kunnialla. Ja sitäkään ei pidä unohtaa, että Nuppu vaikuttaa aika energiseltä tytöltä. Pelkäksi sohvankoristeeksi Nupusta ei siis ole, mutta aktiivisesta lenkki- ja harrastuskaverista haaveileva saanee Nupusta oikein mainion koiraystävän!

Nupusta kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö. Koska se on luonteeltaan varsin reipas, sopeutunee se myös ainoaksi koiraksi. Leikkisä koirakaveri odottamassa on silti tietysti aina plussaa!

Viipurin koirat - Nuppu 30.10.2019

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.