Rasta

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 1/2017

19.5.2017
Rasta löysi kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

1.5.2017
Rasta on mukavan leppoisa tyttö, joka rakastaa kovasti sylissä köllöttelyä. Vaan eiköhän Rastasta vielä kuoriudu pieni vauhtimimmi, kunhan se pääsisi omaan kotiin touhuamaan!

Rasta ja sen kovin samannäköinen sisko Raksu muuttivat kodittomina Irinan tarhalle alkukeväästä. Siskokset olivat aluksi vähän ihmeissään tarhan vilkkaasta ja äänekkäästä ympäristöstä, mutta varsin nopeasti ne tuntuivat sopeutuvan uuteen paikkaan. Siskokset vaikuttavatkin varsin mukavilta ja mutkattomilta pennuilta, jotka eivät uusista asioista kovinkaan paljon hätkähdä.

Rasta hyppii häkin ovea vasten kovin innoissaan, kun se näkee jonkun lähestyvän. Tarhan arjessa eivät työntekijät ehdi juurikaan seurustelemaan pentujen kanssa, joten lyhytkin hetki ihmisten huomiota on pennuille aina suuren innostuksen aihe.

Otimme Rastan kuvaamista varten häkistä pois. Se rauhoittui syliin nopeasti ja köllötteli siinä kovin tyytyväisen oloisena kuvaamisen ajan. Rasta antoi vaikutelman varsin tasapainoisesta ja mutkattomasta tytöstä, joka nauttii huomiosta, mutta osaa myös rauhoittua hienosti, kun siihen annetaan tilaisuus.

Rastassa ja Raksussa lienee aimo annos jotakin terrieriä, joten olettaa saattaa, että tyttöjen kasvettua niistä löytyy myös terrierimäistä energiaa ja päättäväisyyttä. Siksi Rasta etsii reipashenkistä omistajaa, joka on valmis kouluttamaan ja aktivoimaan tyttöä sen minkä tarvitsee. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun nuori terrierinsukuinen viipurilainen on laittanut asunnon sisustusta vähän uusiksi. Mutta sitkeydellä siitä kaikesta selviää!

Rastan turkki on vielä pentumaisen pehmeä, ja se menee myös hyvin helposti takkuun. Todennäköisesti turkin laatu muuttuu karkeammaksi aikuisena, mutta saattaa olla, että Rastan turkki tarvitsee huoltoa myös aikuisena pysyäkseen takuttomana. Laiskan ihmisen koiraksi Rasta ei halua, vaan aktiivinen koiraihminen saa siitä oivan parhaan ystävän!

Viipurin koirat - Rasta 22.4.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.