Rosa
Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 4/2015
20.8.2015
Paha ripuli ja suolistoinfektio koituivat pienen Rosa-tytön kohtaloksi.
10.7.2015
Rosa tahtoo vähän tuumailla uusiin ihmisiin tutustumista, mutta ei kauaa. Herkkutarjoilut ainakin saavat sen tassuihin vipinää!
Rosa ja sen kymmenen sisarusta hylättiin yhtenä porukkana Irinan tarhalle. Ne löytyivät Viipurin laitamilta ja saivat autokyydin tarhalle. Kuka lie hylännyt tämän suuren pentueen, mutta onni onnettomuudessa on se, että nyt sisarusparvella on mahdollisuus löytää omat kodit. Ja siinä työtä riittäkin, että kaikki yksitoista löytävät arvoisensa kodin. Rosan sisarukset ovat Roni, Rene, Remu, Rico, Rosita, Rianna, Rhea, Riika, Rania ja Rina.
Koko sisarusparvi on vähän ujoja, mutta Rosa kuuluu kuitenkin sen reippaimpiin. Ei sekään suinpäin syöksy meihin tutustumaan, mutta pienen tuumailun jälkeen kuitenkin toteaa meidät ihan mielenkiintoisiksi tyypeiksi. Rohkaistumista vauhdittaa tehokkaasti tuliaisherkut, jotka Rosa mielellään hakee maisteltavaksi.
Uudet asiat ja tilanteet ovat Rosalle vielä vähän jännittäviä. Siksi etsii se sellaista omistajaa, joka osaa opastaa ja ohjata sitä jännittävissäkin tilanteissa. Ja omistajaa, joka ymmärtää, että Rosa tarvitsee todennäköisesti aikaa tutustuakseen uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Varmasti Rosa sopeutuu vielä moneen menoon ja tilanteeseen, mutta rauhallista ohjaamista ja tukea se tulee tarvitsemaan ainakin aluksi.
Rosasta kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö. Se tulee kaipaamaan sitä kaikkea, mitä jokainen koira kaipaa: mielekästä yhteistä tekemistä omistajansa kanssa, reippaita seikkailuja lähimetsissä ja kaduilla, kaikkeen uuteen ja mielenkiintoiseen tutustumista. Kyllä Rosasta kasvaa vielä kaunis ja kiva koira, kunhan vain löytyy se oikea omistaja!
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.