Fuuga
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 1/2023
Tautitestattu: 5/2023
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri
30.6.2023
Fuuga adoptoitiin paikalliseen kotiin.
3.6.2023
Fuugalle teetettiin tautitestit Suomeen pääsyn toivossa. Kaikki 8 vektorivälitteistä tautia olivat Fuugalla negatiivisia.
Fuugalta tutkittiin anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis sekä ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis. Fuuga kävi myös kastroitavana.
Tapasimme Fuugan toukokuun lopun reissullamme ja se lähti reippaasti kanssamme lenkille.
12.5.2023
Fuugasta on kasvamassa oikea komistus. Maailma tuntuu vielä isolta ja jännittävältä mutta Fuuga on valmis valloittamaan sen oman ihmisensä rinnalla.
Fuugan, Faron, Fadilin, Fidelin, Fannin ja Fionan elämä ei alkanut parhaaalla mahdollisella tavalla. Ne syntyivät Lesogorskissa (eli Jääskissä, kylä aivan Suomen rajalla) kadulla asuvalle emolle, joka oli saanut pentuja jo aiemminkin. Koska tiedettiin, että pennuistakin kasvaa hyvin arkoja, jos ne elävät pitempään ihmisiä pelkäävän emonsa kanssa, ja niitä on vaikea saada kiinni, ne otettiin pois jo noin 5-viikkoisina. Saman emon edellistä pentuetta olivat Enid, Ellie, Edvin, Eelis sekä Elliot, jotka olivat syntyneet vain puoli vuotta aikaisemmin. Arkaa emoa, käytännössä villoiraa, on yritetty saada erilaisin menetelmin kiinni, jotta se saataisiin sterilisoitua.
Samana päivänä Elena haki turvaan myös toiset mustat pennut toiselta aralta emolta, ja mustat pikkuiset sekoittuivat iloisesti keskenään. Saattaa olla, että Fuuga on tätä toista pentuetta, jossa pennut olivat hiukan suurempia, ehkä viikon tai pari vanhempia ja myös jonkin verran arempia. Tämä pentue syntyi Svetogorskissa ja siihen kuului neljä pentua. Myös tämä ihmisiä pelkäävä emo oli synnyttänyt uuden pentueen joka vuosi.
Tapasimme pennut helmikuun puolivälissä, samana päivänä, kun ne otettu emoltaan pois. Elena ja Viktoria seisoivat eläinlääkäriaseman edessä vakavina odottamassa meitä, kasa pentuja sylissään. Kaikkiaan niitä oli 14 ja yhtä lukuunottamatta ne kaikki olivat mustia. Kukaan ei ihastellut suloisia pentuja, sillä tilanne oli oikeasti vakava. Mitä näille kaikille tehtäisiin? Mistä niille löytyisi turvallinen paikka kasvaa? Millä maksettaisiin niiden ruoka? Saisivatko ne koskaan koteja? Pysyisivätkö ne terveinä ja hengissä? Osallistuimme kuulijoina neuvotteluun pentujen kohtalosta. Pian klinikan oma eläintenhoitaja lupasi tarjota niille hoitopaikan luotaan, ja sen jälkeen tartuttiin toimeen: jokainen pikkuinen punnittiin, sai matolääkkeen suuhunsa ja sen jälkeen yhdistelmärokotteen niskaansa. Ajankohta oli rokottamiselle varhainen mutta erityisissä oloissa tarpeen. Pennut tultaisiin rokottamaan uudelleen 2 viikon välein. Maksoimme pentujen ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä saamat matolääkkeet ja rokotteet lahjoitusvaroin.
Pennut asuivat pari kuukautta eläintenhoitaja Janan piha-aitauksessa ja kun niillä huhtikuussa oli riittävä suoja parvovirusta vastaan, ne muuttivat Snezhannan tarhalle. Osa pennuista ehti löytää paikallisen kodin jo ennen tätä.
Tapasimme pennut Snezhannan tarhalla uudelleen huhtikuun lopulla. Pennut olivat ilahduttavan reippaita, vain yksi vetäytyi hämmentyneenä koppiin. Tuliaisina tuodut lelut tekivät kauppansa ja vaikka syliin nostaminen jännittikin pieniä, tointuivat ne siitä nopasti ja hyppivät innoissaan meitä vasten. Lähtökohdat sosiaalistumisen kannalta olivat huonot, mutta sijaiskotiin pääseminen pelasti nämä pennut pahemmalta arkuudelta. Nyt vastuu on Snezhannalla ja tarhan vapaaehtoisilla, joiden kanssa ne ovat jo saaneet harjoitella hihnassa kävelyä. Seuraavaksi olisi kodin vuoro, ja Fuuga olisi enemmän kuin valmis muuttamaan omaan kotiin kesäkuussa.
Fuuga on joukon suurin. Se ei syöksy suinpäin syliimme vaan vetäytyy alkuun sivummalle. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaivamme Suomesta tuodut lelut esille, on Fuugakin joukossa innolla mukana. Lelut ovat sille selvästi suuria aarteita. Nyt tarvittaisiin vain se ihminen, joka kaipaa juuri Fuugan kaltaista koiraystävää ja olisi valmis näyttämään sille tassusta pitäen, kuinka kodissa eletään.
Ainakin toistaiseksi Fuuga etsii kotia, joka on melko rauhallisella alueella ja jossa on vähintään yksi kiva koirakaveri odottamassa.
Fuuga kastroidaan ja tautitestataan ennen Suomeen tuloa.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.