Aamu

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 08/2011

23.3.2012
Aamu sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

9.12.2011
Mistähän tämäkin ressukka on Irinalle tullut. Pentuja on tuotu tarhalle tänä syksynä kymmenittäin, eikä loppua tunnu olevan.

Aamu on jossain niistä lukuisista pahvilaatikoista kannettu pentuaitaukseen, ja jätetty sinne muiden pentujen joukkoon odottamaan uutta kotia. Viipurista sitä tuskin löytyy tavallisen näköiselle Aamulle, joten tytön ainoa toivo on siinä, että joku suomalainen koti avaa ovensa suloiselle tytöntyllerölle.

Aamu-kaunokainen on vielä vähän ujo pikkutyttö. Maailma ja kaikki sen uudet asiat hieman ihmetyttävät tyttöä, mutta nuorena ja uteliaana pentuna se tulee varmasti sopeutumaan nopeasti. Onneksi sillä on tarhalla seurana lauma muita vilkkaita ja uteliaita pentuja, joiden esimerkkiä seuraamalla Aamukin kipittää iloisesti tervehtimään ihmisiä.

Aamu etsii tavallista, nuoren koiran tapakasvatuksesta ja uusiin asioihin totuttamisesta innostunutta omistajaa. Aamu ei varmasti vaadi suuria, mutta toki sen minkä kaikki muutkin koirat: riittävästi puuhaa, seuraa ja tekemistä – ja niiden vastapainona sitten oleilua ja lepäämistä.

Aamun arvioidaan syntyneen elokuussa 2011 ja tyttö voi karistaa tarhan purut tassuistaan heti, kun sopiva koti on ottanut yhteyttä koiravaraajiin.