Myy

Sukupuoli: narttu
Koko: pieni, 40cm 6-10kg
Syntymäaika: 07/2011

25.7.2012
Myy sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

15.7.2012
Pieni laiha pystykorvasekoitus Myy odottaa häkissään pääsyä Suomeen, mieluiten maalle, mihin mahtuu vähän haukunnan ääntäkin. Pikkuinen Myy kököttää hämärässä sisähäkissään pelokkaan näköisenä. Eikä  ihmekään, kun tyttö on vasta vähän aikaa sitten joutunut tarhalle, jossa kaikki muut koirat näyttävät olevan sitä isompia ja haukkuminen on korviahuumaavaa, ihmiset kulkevat kiireisinä häkin ohi eikä kukaan ehdi sanoa kaunista sanaa. Myyn vanhemmista löytyy vuorenvarmasti suomenpystykorvaa. Olisikohan Myyn  isä loikkari, jolla on ollut lyhyt suhde venäläisen kaunottaren kanssa. Myyn äitikään ei ole ollut koolla pilattu, sillä Myy on pikkuinen tyttö, ehkä 40 cm korkea ja kuutisen kiloa painava.

Myy on vielä kurjassa kunnossa, hyvin laiha ja nälkäinen sekä huonokarvainen. Koko kaulan alueelta lyhyiksi katkeilleet karvat viittaisivat siihen, että pieni tyttö on ollut jossain kiinni ehkäpä ketjussa jo pitemmän aikaa. Myy on ihmistä kohtaan luottavainen ja jo hetken kuluttua silittäminen saa tytön silmät lupsahtelemaan kiinni ja pienen vartalon painautumaan vasten jalkoja. Suru on molemminpuolinen, kun tyttö on pakko jättää taas yksin häkkiinsä.

Myylle etsitään kotia omakotitalosta, sillä pystykorvamaiseen tapaan Myy on ajoittain puhelias. Myy ei kuitenkaan ole jatkuvasti äänessä, vaan kertoo vain ne asiat, joita pitää tärkeinä. Myy luovutetaan vain kotikoiraksi rakastavaan perheeseen, jossa sitä kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä. Ulos tarhakoiraksi tai ketjukoiraksi ei Myy enää koskaan saa joutua. Myy on nuori tyttö, heinäkuussa 2012 noin vuoden ikäinen.

Myyn varaaja on Kirsi, puh. 045 2002239. Puhelut ma-pe klo 20-21.

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu huolellisesti adoptio-ohjeisiin ja täytä kotiselvityslomake ennen kuin soitat koiravaraajillemme.