Roman

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen-suuri (n. 60 cm)
Syntymäaika: 2014

2.10.2016
Roman sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

21.8.2016
Roman hylättiin tarhalle kodista. Toivottavasi poika löytäisi kuitenkin pysyvän ja rakastavan kodin Suomesta - sen tämä komea ja ystävällinen hurmuri totta vie ansaitsisi!

Kesäisenä päivänä sisähäkeissä odottaa rapsutteluvuoroon joukko tuttuja kuonoja. Joukosta erottuu kuitenkin nopeasti yksi uusi kuono. Roman, arviolta noin parivuotias komea poika, katselee varovaisesti tarhavieraita kulmiensa alta. Vaikka uusi, ei niin rauhallinen-ympäristö, vieraat ihmiset ja koirat ovat saaneet pojan hämilleen, suhtautuu Roman meihin ystävällisesti ja tulee nuuhkimaan kasvoja. Samalla kun tarhanpitäjä Irina kertoo Romanin olevan entinen kotikoira, näyttää hän kuinka poika osaa istua pyynnöstä ja antaa molempia tassujaan. Lempeän ja nöyrän olemuksen edessä on vaikea olla sulamatta.

Kun tapaamme uudestaan yli kuukauden tauon jälkeen, häkeltynyt ilme ja varovainen olemus on kadonnut. Viikkojen aikana Roman on sopeutunut tarhaelämään ja sen silmistä loistaa puhdas ilo, kun se huomaa saavansa ihmisseuraa. Roman suhtautuu edelleen erittäin ystävällisesti vieraisiin eikä turhia häsellä.

Elämä pienessä sisähäkissä ei ole mistään kotoisin, ja Roman saikin kokea jotain erityisen ihanaa päästessään kävelylle sateen raikastamaan ilmaan. Hihnassa Roman on varmasti joskus aiemminkin kävellyt, sen verran mallikkaasti poika lenkillä asteli. Tuuli viilensi mukavasti pellolla, hajut veivät mennessään ja märässä ruohikossa oli ihana makoilla. Roman toivoisi kovasti, että seuraavan päivälenkin päätteeksi paluuosoite olisi oma kotisohva, jonne saisi köllähtää onnellisena eikä pimeä sisähäkki kovalla betonilattialla ilman omaa ihmistä.

Roman on nuori koira ja se on arvioitu noin parivuotiaaksi. Tarkkaa ikää on kuitenkin mahdotonta tietää ja niinpä vuosia voi todellisuudessa olla enemmän tai vähemmän. Rotuperimästä voi löytyä ainakin saksanpaimenkoiran tai itäeuroopanpaimenkoiran geenejä, joten kyseisiä rotuominaisuuksia saattaa pojasta löytyä.

Vaikka Romanilla on ollut koti, emme tiedä onko se elänyt suurimman osan ajastaan ulko- vai sisätiloissa. Edessä voi siis olla uusien asioiden opettelua. Romanin peruskoulutuksesta on myös huolehdittava, jotta elämä olisi sujuvaa ja lenkkeilyt mukavia ison ja vahvan koiran kanssa. Roman on toistaiseksi ollut aika hiljainen poika, joka ei turhia hauku. Häkkikavereina sillä on ollut narttuja, joten muihin uroksiin suhtautumisesta emme osaa sanoa.

Roman vaikuttaa aivan mahtavalta koiralta. Mikäli sydämesi sykähti Romanille ja haluat kuulla pojasta lisää, ei muuta kuin adoptiohakemusta täyttämään!

Viipurin koirat - Roman 7.7. & 20.8.2016

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.