Hupi

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 3/2012

20.11.2012
Hupi sai kodin Venäjältä.

14.6.2012
Hupi on iloinen veijari, jonka suurinta hupia on pistää kaikki leikiksi. Pojan kanssa ei tylsää päivää tule, siitä voi olla varma. Hupi oli tuotu viipurilaiselle eläinklinikalle lopetettavaksi. Syy oli kuulemma se, että perheen lapset olivat tuoneet pennun luvatta kotiin eivätkä vanhemmat jaksaneet lattialle pissailevaa ja kenkiä jyrsivää pentua kuin pari viikkoa. Niinpä pennusta päätettiin hankkiutua eroon - ei heittämällä kadulle, mutta viemällä lopetettavaksi.

Nyt Hupi viettää aikaansa Irinan pentutalossa. Siellä poika jaksaa riehua muiden pentujen kanssa loputtomasti: painia, juosta ja loikkia. Sitähän se pennun elämän kuuluu ollakin, sosiaalisten taitojen opettelemista ja huolettomia päiviä.

Nopeasti Hupikin kasvaa kuitenkin aikuiseksi. Pojan suurin toive onkin, ettei sen tarvitsisi varttua enää kauaa tarhalla. Mitä nopeammin Hupi pääsee kotiin totuttelemaan uuteen elämäänsä, sitä helpommin ja mutkattomammin asiat sujuvat. Varmaa on, että tämä nuorimies tulee kaipaamaan sopivasti tapakasvatusta, mutta iloisen Hupin uskoisi olevan nopea oppimaan.

Hupin tarvitsee odotella ihan hetki rokotusten voimaan astumista, mutta sen jälkeen poika odottaa vain tietoa uudesta omistajastaan ja lähtöpäivästä Suomeen!

Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.