Tiina

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 10/2014

1.6.2015
Tiina sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

7.3.2015
Tiina olisi jo valmis muuttamaan kotiin! Tiina on selvästi rohkaistunut viime kerrasta. 

Muutto isompien pentujen aitaukseen taisi saada koko Tiinan sisarussarjan hiukan pyörälle päästään. Nyt parin viikon totuttelun jälkeen, on meitä vastassa paljon reippaampi Tiina.

Viipurin koirat - Tiina 7.3.2015

27.2.2015
Valkotassuinen Tiina on pieni ujo tytöntyllerö. Hämmentyneenä ja hieman huolestunut ilme kasvoillaan se katselee meitä pentukopin perimmäisestä nurkasta.

Oma-alotteisesti Tiina ei uskalla tulla tekemään tuttavuutta vaan viihtyy mieluummin turvassa kopin suojissa. Sylissä Tiinaa selvästi jännittää hurjasti, mutta tyttö suorituu valokuvauksesta silti hienosti ja kököttää sylissä rimpuilematta.

Tiina on tuotu tarhalle yhdessä sisartensa Oonan, Siinan, Sunnan ja Uunan kanssa. Tarkempaa tietoa niiden alkuelämästä ei ole. Eräänä aamuna kun tarhan yövahti teki lähtöä kotiin, löysi hän tytöt tarhalle johtavan tien penkalta. Tytöt makasivat pahvilaatikossa toisiinsa käpertyneinä ja yrittivät pysyä lämpiminä kylmässä ilmassa.

Tiinalle etsitään kotia, joka ymmärtää ujoa tyttöä ja osaa antaa sille aikaa kotiutua ja tutustua uuteen elinympäristöönsä ja perheeseensä. Tiinan toivoisi pääsevän omaan kotiin mahdollisimman pian, sillä tarhalla se ei saa tarpeeksi kipeästi tarvitsemiaan ihmiskontakteja. Reippaan ja kiltin koirakaverin seura varmasti auttaisi tyttöä kotiutumaan uuteen kotiin nopeammin ja tuntemaan olonsa turvalliseksi.

Viipurin koirat - Pikkupennut saavat lelutuliaisia 10.1.2015

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.