Bella

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 6/2013

23.11.2013
Bella sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

10.11.2013
Pikkuinen Bella vakavoituu joutuessaan vieraan syliin. Harvoinpa pentuja kukaan ehtii tarhalla erityisemmin hellittelemään, joten tilanne jännittää kovin.

Bellan vankoista tassuista voi arvailla, ettei se jää aivan pikkuiseksi.

Viipurin koirat - Bella

22.10.2013
Uudet tilanteet ja vieraiden rapsutukset vielä vähän jännittävät ujoa Bellaa, mutta minkäs teet kun ei ole pikkuinen moisiin hellittelyihin saanut tottua.

Pienellä Bellalla ja sen veljellä Sampolla on surullinen tarina. Bella ja sen sisarukset syntyivät varmaankin ei toivottuina-pentuina eräälle maatilalle, ja niiden äiti tapettiin. Bella ja muu pentue pääsivät kuitenkin turvaan Irinan tarhalle, missä ne odottavat nyt pääsyänsä omiin koteihin.

Elämä koiratarhalla kymmenien muiden pentujen seassa kilpaillen parhaimmista nukkumispaikoista ja ruoasta ei ole helppoa, ja siitä on Bellallakin osoituksena pieni haava nenänpäässä. Ujo, kiltti ja sympaattinen Bella tekee parhaansa selvitäkseen, mutta lähestyvä ankara talvi ei tee siitä yhtään helpompaa. Bella toivoisikin kovasti löytävänsä oman kodin, jossa saisi nauttia kaikista niistä asioista mistä pienen pennun kuuluukin nauttia.

Bellan uusi omistaja lupaa huolehtia tytöstä vaikeinakin aikoina. Mieti vähintään seuraavat 15 vuotta eteenpäin. Onhan Bellalle vielä silloinkin tilaa elämässäsi?

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.