Gloria
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 2013
11.2.2017
Gloria löysi kodin yhdistyksen ulkopuolelta.
4.10.2016
Ihmisrakas Gloria hylättiin tarhalle sen ollessa viimeisimmillään tiineenä. Gloria on ystävällinen ja lempeä tyttö, jonka olisi aika päästä nauttimaan jo paremmasta elämästä.
Kesäisenä päivänä vanha mies marssi tarhalle Glorian kanssa. Miehen kertoman mukaan Gloria oli steriloitu, mutta syystä tai toisesta koiraa ei enää haluttu pitää. Ei kuitenkaan mennyt montaakaan päivää kun Irinaa odotti tarhalla yllätys: Gloria oli synnyttänyt pennut tarhan edustalle. Yksi toisensa jälkeen pennut valitettavasti kuitenkin menehtyivät, mutta eräs sinnikäs kaveri nimeltä Edmundo selvisi ja pääsee nyt myös kodin etsintään.
Gloria asusti ensimmäiset päivänsä tarhan edustalla ketjun päässä. Sen ystävällisestä katseesta ei voinut erehtyä: tyttö rakasti rapsutuksia ja suorastaan mateli nöyränä maata pitkin ihmisten luokse hakemaan läheisyyttä. Jonkin aikaa Gloria sai kulkea vapaana rajatulla alueella tarhan sisällä ja se oli aina yhtä ystävällinen ihmisille ja tuli sopuisasti toimeen muiden koirien kanssa. Tänä päivänä Gloria elää samassa aitauksessa monen muun koiran kanssa, joista suurin osa on narttuja. Se luovii ketterästi menossa mukana, ei haasta riitaa kenenkään kanssa ja mieluummin väistää kahinoita. Ihmisten rapsutuksia se rakastaa, mutta ei lähde kilpailemaan muiden koirien kanssa huomiosta vaan siirtyy takavasemmalle rauhallisesti odottamaan omaa osaansa.
Glorialla on joskus ollut koti, mutta emme tiedä millainen koti on kyseessä ollut. Onko se saanut asua sisätiloissa vai onko kohtalona ollut koppielämä ketjun päässä, se jää mysteeriksi. Uuden kodin tuleekin varautua siihen, ettei Glorialla ole sen kummempaa käsitystä kotikoiran elämästä. Yksin oleminen voi olla uutta eikä sisäsiisteyttä ole koskaan harjoiteltu. Hihnassa Gloria on ehkäpä joskus kulkenut, mutta kun takana on useampi kuukausi tarhaelämää niin sekin voi vaatia harjoittelua. Kooltaan Gloria on mukavan näppärä, painoa tuskin on paljon 20 kiloa enempää. Tarhaoloissa Gloria on melko äänetön ja rauhallinen koira, joten se voisi soveltua monenkinlaiseen kotiin. Glorialle tärkeintä on kuitenkin löytää sellainen ihminen, joka ymmärtää sitoutumisen merkityksen eikä hylkää tyttöä enää koskaan uudestaan.
Viipurin koirat - Gloria 2.10.2016
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.