Kolmiloikka-Nika
Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm)
Syntymäaika: 2012
20.1.2019
Reipas Nika saateltiin hoitopaikasta pilven päälle. Nikalle hyvää matkaa <3
Nika olisi tarvinnut uuden amputaatioleikkauksen tynkäänsä. Lisäksi sillä todettiin nivelrikkoa kaikissa raajoissa ja vanha murtuma jäljellä olevassa takajalassa. Huonon ennusteen, kipuilun ja kohtalaisen korkean iän vuoksi päädyttiin lopetukseen.
7.1.2019
Kolmijalkainen Nika on menettänyt toisesta takajalastaan osan vaikka taitavasti kolmella jalalla liikkuukin. Nika odottaa omaa kotia Vihdissä.
Nika päätyi tarhalle loppuvuodesta. Omistajansa kuoltua Nika asusteli entisen kotinsa sisäänkäynnin tuntumassa vuoden verran, ihmetellen miksei enää pääse sisälle. Sitten tuli porttikielto myöskin kuistille, jonka jälkeen Nikalla ei ollut enää minkäänlaista suojaa päänsä päällä. Entinen naapuri päätti auttaa Nikaa ja toi tämän tarhalle, jossa toivoi kolmijalkaisen rouvan onnen kääntyvän kohti parempaa. Kolmiloikan, kuten rouvaa hellästi hoitopaikassa kutsutaan, takajalassa on siisti operoidun näköinen tynkä. Jalassa on jäljellä reisi, mutta polven alapuoli puuttuu. Jalan vaurioituminen saattaa olla mahdollisesti jonkin tapaturman seurausta, mutta asiasta ei ole tarkempaa tietoa. Tyngän siististä kunnosta päätellen vammautumisesta on kuitenkin jo aikaa. Nika vaikuttaa myös tottuneelta jalkaansa, sillä sen verran näppärästi liikkuminen sujuu.
Nika on varsin hanakka ruuan perään ja vyötärölle onkin kertynyt hivenen ylipainoa. Hoitopaikassa laihduttaminen on päässyt jo vauhtiin, ja tulevan kodin tuleekin sitoutua laihdutusprojektin jatkamiseen ja normaalipainon ylläpitämiseen. Kissojen kanssa Nika vaikuttaa tulevan toimeen, kunhan jättävät Nikan ruokakupin rauhaan. Sisäsiisteys vaikuttaa olevan hanskassa ja hihnalenkityskin sujuu vauhdikkaaseen malliin. Mitään valtavan pitkää matkaa Nikan kanssa ei voi tehdä, mutta varsin mielellään rouva lähtee tienvarsilta kukkaset haistelemaan. Vastaan tulevat autot ovat ok ja naapurin pihakoiraan suhtautuminen on ollut lähinnä välinpitämätöntä. Miesten kanssa tämä vanhempi rouva on hyvää pataa. Kotona yksin oleminen on sujunut hyvin, joitakin piippauksia perään on kuulunut ja sen jälkeen Nika on hiljentynyt.
Nika on herkuille hyvin perso, ja monet uudet asiat saakin sujuvasti menemään pikku namin avustuksella. Nika kaipaa omaa kotia, jossa se saisi olla talouden ainut koira. Rouvalla on hivenen tomera luonteenlaatu muita ruuasta ja silityksistä kilpailevia lajitovereitaan kohtaan. Ihanteellinen koti olisi joko aikuisperheessä tai perhe, jossa on jo isommat lapset. Ihan pienten lasten perheeseen Nika ei sovellu. Omakoti- tai rivitalo asuinmuotona olisi sopiva. Nika on arvonsa tunteva vanhempi rouva, ja leikkisääkin puolta on alkanut pilkahdella ilohyppelyiden ja masurapsutusten muodossa.
Nika menee lähipäivinä lääkäriin, jossa sen kuntoa ja jalkaa voidaan arvioida tarkemmin.
Nikalle tehtiin tautitestejä ennen Suomeen tuloa. Kaikki Nikalta testatut vektorivälitteiset taudit eli anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja babesioosi olivat negatiivisia. Viipurin Koirat testautti myös Nikan rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0.5 IU/ml, joka suojaa koiraa tartunnalta.
Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.
Nikan yhteyshenkilönä toimii Noora.