Atlas
Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 3/2017
23.8.2017
Atlas sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.
21.8.2017
Atlas ei ole pelkästään raamikas nuoriherra, se on myös mukava ja puuhakkaanoloinen luonne, joka kaipaa seuraa ja tekemistä.
Suuret pentukoiran korvat ovat tarkkaavaisesti pystyssä kun Atlas tarkkailee ympäristöään. Nuori poika on virkeä ja kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, vaikka se tällä hetkellä onkin meluisa koiratarha Viipurissa. Oikeampi paikka tälle pojalle olisi oma koti, jossa päivät kuluisivat perheen parissa. Atlas pitää kovasti ihmisistä ja olisi varmasti ikionnellinen jos saisi rinnalleen ihan oman. Lenkkeily, leikkiminen ja kotikoiran tapojen opettelu olisivat Atlakselle varmasti mieluista puuhaa. Reippaasta pojasta saa todennäköisesti seuraa myös muuhun koiramaiseen harrastukseen.
Atlas muistuttaa hiukan saksanpaimenkoiraa, ja aikuisena se luultavasti kasvaa samaan kokoon. Irinan tarhalle poika päätyi kesällä, jolloin se oli jo useamman kuukauden ikäinen, eikä pennun aikasemmista vaiheista ole tietoa. Ehkäpä se löytyi jostakin hylättynä. On todennäköistä ettei Atlas ole koskaan asunut sisätiloissa, ja uuden kodin on hyvä valmistautua opettelemaan pojan kanssa kaikkia kotielämän taitoja, kuten hihnakävelyä ja yksin kotiin jäämistä. Reipas Atlas on valmis aloittamaan opinnot vaikka heti, kunhan harjoittelu tapahtuu hyvässä hengessä ja kiireettömästi.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.