Eino

Sukupuoli: uros
Koko: pieni keskikokoinen (n. 45 cm)
Syntymäaika: 2009

27.11.2016
Eino sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

2.3.2016
Veikeä ja ystävällinen Eino joutui äskettäin kodittomaksi. Ihmisistä Eino pitää erityisen paljon ja olisikin aivan onnessaan, jos pääsisi pian muuttamaan omaan kotiin!

Eino on arviolta 7-vuotias nipin napin polvenkorkuinen herra, joka kuulemamme mukaan joutui tarhalle suoraan kodista. Ihmisiin Eino suhtautuu hyvin ystävällisesti ja istuu mielellään tarhavieraiden ympäröimänä vastaanottamassa rapsutuksia ja ihailua. Eino asuu tällä hetkellä pienessä sisähäkissä, jossa sillä on kavereina muutama narttu ja uros. Ahtaissa tiloissa saattaa helposti tulla kahnauksia, mutta toistaiseksi Eino on tullut ihan hyvin juttuun muiden kanssa.

Vaikka Einolla on ollut koti aiemmassa elämässä, emme tiedä onko se elänyt sisä- vai ulkokoiran elämää. Mahdollisesti kumpaakin. Einon muhkea ja erittäin paksu turkki voisi vihjata siitä, että viime kuukaudet on ainakin vietetty ulkosalla. Niinpä kaikki kotikoiran taidot eivät välttämättä ole ihan tuoreessa muistissa. On myös mahdollista, ettei kukaan ole koskaan opettanut Einolle mitä tarkoittaa esimerkiksi sisäsiisteys tai kuinka kävellään nätisti hihnassa. Tulevan omistajan täytyykin varautua uusien asioiden opiskeluun Einon kanssa.

Eino on reipas, ystävällinen ja muutenkin varsin mukavan oloinen poika, joten toivottavasti omaa kotia ei tarvitsisi kauaa odotella.

Viipurin koirat - Eino 16.11.2016

Viipurin koirat - Eino 20.8.2016

Viipurin koirat - Eino 30.4.2016

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.