Kali

Sukupuoli: uros
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 10/2016

9.4.2017
Kali sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

26.3.2017
Kali on reipas, iloinen ja varsin vekkulin näköinen poika, joka rakastaa ihmisiä! Kali saapui keväällä sisarustensa ja äitinsä kanssa Irinan tarhalle.

Emokoira Katinka ja sen viisi pentua elelivät ulkona tehdasalueen liepeillä. Ystävälliset ihmiset ruokkivat koiraperhettä aina silloin tällöin ja lopulta toimittivat koko pesueen Irinan tarhalle turvaan. Vaikka Katinka ja sen pennut ovat eläneet ulkona, on hyvin mahdollista että Katinkalla on joskus ollut oma ihminen ja koti, mutta ehkäpä se on tiineenä hylätty. Katinka on hyvin lempeä, rauhallinen ja ihmisrakas tyttö. Mikäli pennut tulevat yhtään äitiinsä, kasvaa niistäkin mainioita ja hienoja koiria aikuisina. Ihana viisikko KaliKarloKasparKastro ja Kiara ovat nyt valmiita valloittamaan omat kodit itselleen Suomesta!

Kali on pentueen rohkein ja reippain kaveri. Ensitapaamisella sylissä oleminen vähän jännittää ja sen jälkeen täytyy päästä pikapikaa keräämään rohkeutta hetkeksi turvalliseen koppiin. Toisella tapaamisella vastassa on jo varsin rohkea huimapää, joka juoksee samantien tervehtimään vieraita. Kali rakastaa ihmisiä, läheisyyttä ja huomiota, se ei jää epäselväksi. Kali vaikuttaa sosiaaliselta pojalta, ja muiden aitauksen pentujen ja koirien kanssa Kali tulee hyvin juttuun.

Emo Katinka on keskikokoinen, noin 50 cm korkea kaunotar. Kaikki pentueen pojat ovat emoaan paljon jykevärakenteisempia ja niillä on paljon isommat tassut. Kalista kasvaneekin aikuisena varmasti ainakin keskikokoinen poika. On täysin mahdollista, ettei Kali tiedä mitään sisällä asumisesta tai kotikoiran elämästä muutenkaan. Kaikkia asioita täytyy lähteä opettelemaan alusta alkaen, ja monet asiat voivat pelottaa ja jännittää alkuun. Tarvitaan aikaa, ymmärrystä ja rohkaisua. Kouluttamista positiivisen vahvistamisen kautta. Sympaattinen Kali haluaisi jo jättää tarhan ja muuttaa omaan kotiin!

Viipurin koirat - Kali 10.3. & 25.3.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.