Lexa

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50-55 cm)
Syntymäaika: 2/2017

10.6.2018
Lexa-parka on jäänyt niin araksi pojaksi, ettei sille enää etsitä kotia Suomesta.

2.6.2017
Lexa on suloinen, mutta vähän ujo poika. Lexa ei ole pienen ikänsä aikana vielä saanut omaa ihmistä, johon rakentaa luottavainen ja lämmin suhde - toivottavasti sellainen löytyy jo pian.

Lexa ja sen sisarukset LiaraLiisaLucyLiisa ja Lenni tuotiin tarhalle yhdessä Lucia-emon kanssa. Paikallinen eläinsuojelija oli kuullut hädässä olevasta pentueesta, ja Irina lupasi ottaa emon ja pennut vastaan. Yhdistyksen aktiivit olivat juuri tarhalla käymässä, kun Lucia ja pahvilaatikossa nököttäneet pennut tuotiin tarhalle. Nyt pennut alkavat olla jo siinä iässä, että kotimatka Suomeen voisi alkaa.

Lexa on sisarustensa tapaan hieman ujo poika. Se kipittää kopin taakse tarkkailemaan ihmisiä, ja kurkkii sieltä tilanteen kehittymistä. Selvästi sen silmistä näkyy uteliaisuus, mutta rohkeus ei oikein riitä oma-aloitteiseen tutustumiseen. Koska Lexa on vielä ujo pentu, etsii se ymmärtäväistä omistajaa. Sellaista, joka ei odota, että jo toisena päivänä päästään pitkälle lenkille ja kolmantena päivänä kutsutaan vieraita tupa täyteen. Lexan omistajan tulee ymmärtää, että ujo pentu tarvitsee aikaa rohkaistuakseen, eikä sitä saa väkipakolla viedä liian vaikeisiin tilanteisiin. Tukemalla, siedättämällä ja totuttamalla Lexa oppii kyllä vielä, ettei maailma ole niin jännittävä paikka kuin ensin voisi luulla. Reipas aikuinen koirakaveri olisikin oiva malli ja tuki uudessa kodissa.

Lexasta kasvaa aikuisena keskikokoinen poika. Emo Lucia on noin 55 cm korkea ja parikymmenkiloinen, joten oletettavasti Lexasta tulee ainakin samaa kokoluokkaa. Kunhan Lexa pääsee kotiutumaan kunnolla, voi siitä kuoriutua varsin vilkas ja elämäniloinen poika. Siksi Lexa haaveilee aktiivisesta, mutta ymmärtäväisestä omistajasta - sellaisesta, joka haluaa tarjota Lexalle riittävästi aktiviteettia, mutta osaa edetä Lexalle sopivaan tahtiin eikä hermostu, vaikka poika keksisi joskus vähän omiakin kepposiaan.

Viipurin koirat - Lexa 10.9.2017

Viipurin koirat - Lexa 26.5.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.