Marlie
Sukupuoli: uros
Koko: 45-50 cm, 18-20 kg
Syntymäaika: 2010
25.9.2012
Marlie sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.
22.9.2012
KIIRE! Marlieta kiusataan tarhalla. Etsimme sille kiireellistä hoitopaikkaa.
11.9.2012
Marlien perhe muutti Muurmanskiin eikä koirapoika mahtunut muuttokuormaan, joten pettynyt ja hämmentynyt Marlie tuotiin tarhalle.
Voi Marlie! Käsittämättömän iloinen ilmestys tulee meitä vastaan tarhan ensimmäisen häkin verkolle. Valkoisella koiralla on hauska maski; toisen silmän ympärille on roiskaistu ruskeaa väriä. Marlin tervehtii meitä koko kehollaan. Poika heiluttaa häntää niin, että peppu heiluu.
Marlie on ollut kotikoirana. Perheessä oli noin 10-vuotiaita lapsia, jotka olivat pojalle kaikki kaikessa. Marlien perhe muutti Muurmanskiin eikä koirapoika mahtunut muuttokuormaan, niin pettynyt ja hämmentynyt Marlie tuotiin tarhalle.
Marlie tuntuu pärjäävän kaikkien kanssa, niin koirien kuin ihmisten. Eikä se kovin näytä muistavan hylkäämistään, vaan ainakin näin kesäisenä päivänä siitä on mukavaa pyöriä koirakavereiden seassa, vähän painia välillä ja juoksennella energisenä pientä häkkiä edes taas. Pojalla näyttäisikin energiaa riittävän. Näin ollen haemme Marlielle kotia, jossa esimerkiksi pitkä lenkki työpäivän päätteeksi maistuisi myös Marlien uudelle omistajalle. Marlie on mukavan kokoinen koira monenlaiseen harrastukseen ja fiksun oloisena poikana se varmaan omaksuu melkein mitä tahansa sille haluaisikaan opettaa.
Huomiothan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi.