Assi

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55-60 cm)
Syntymäaika: 2011

30.10.2014
Assi sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

19.1.2014
Assi hylättiin tarhalle kahden pienen pennun kanssa. Viimein ihmisrakkaan Assinkin olisi aika löytää koti!

Assi ja sen pennut Amir ja Amina hylättiin Irinan tarhalle lokakuussa, kun pennut olivat vielä alle kuukauden ikäisiä. Pennut ovat nyt kasvaneet jo niin isoiksi, että Assi-emokin haluaisi muuttaa omaan kotiin.

Assi on kovin ihmisystävällinen tyttö. Se rakastaa silityksiä ja rapsutuksia, ja rauhallisesti se nauttii yhteisistä silityshetkistämme. Kuvien ottaminen Assista onkin vaikeaa, koska Assi haluaisi istua koko ajan kyljessäni kiinni rapsuteltavana. Myöskään silloin, kun pennut olivat aivan pieniä, ei Assi koskaan puolustanut pentuja meiltä vierailtakaan ihmisiltä.

Perusluonteeltaan Assi vaikuttaa varsin rauhalliselta. Se osaa kulkea hihnassa vetämättä, mutta sen enempää meillä ei ole tietoa siitä, onko se asunut koskaan esimerkiksi talossa sisällä.

Assi pitää kovasti ihmisistä, mutta toisista koirista se ei oikein välitä. Assi ärähtää sen verran herkästi toisille koirille, että uskommekin, että koti ainoana koirana olisi Assin mielestä ehdottomasti paras juttu. Silloin Assi saisi ainoana silmäteränä jakamattoman huomion ihmisiltä, eikä sen tarvitsisi vahtia toisten koirien tekemisiä.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.