Belka

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 50 cm)
Syntymäaika: 6/2017

1.9.2018
Belka on jäänyt niin araksi tytöksi, ettei sille etsitä enää kotia Suomesta.

17.1.2018
Belka sterilisoitiin Viipurin Koirat ry:n tuella.

11.12.2017
Belka on aivan ihana ilmestys. Pörröinen tyttö heiluttaa häntäänsä kun näkee ihmisiä, mutta ihmisten saapuessa aitaukseen luikahtaa kiireesti kuikuilemaan kopin suojiin.

Kuusi pelokasta uutta tulokasta päätyivät vuoden lopulla Irinan tarhalle. Binta, Belka, Bria, Bonnie, Bamse ja Balu löydettiin ulkoa. Vaikka joukkoon mahtuu sekä lyhyt- että pörheäkarvaisia kavereita, on tämä joukko todennäköisesti samaa pentuetta. Kaikki ovat vielä vähän ihmeissään tarhalle joutumisesta, mutta osan häntä heiluu jo kovastikin kun ihmisiä ilmestyy näköpiiriin. Toivottavasti loputkin katraasta reipastuvat pahimman järkytyksen hävitessä ja onni olisi myöden oman kodin löytymisessä mahdollisimman pian.

Belka on hyvin kiltin oloinen pentu, mutta vieraat ihmiset vähän vielä jännittävät sitä. Lempeä silmäpari katselee ystävällisesti vähän matkan päästä, mutta kun tyttöä lähestyy, arvaa se mitä mielessä on ja pujahtaa kiireesti koppiin. Pienen pyydystämisen jälkeen tyttö saadaan syliin. Belka ei rimpuile pois vaan istuu nätisti paikoillaan. Pienen tutkimuksen ja kopeloinnin se antaa kiltisti suorittaa ja katselee vain ujosti kulmiensa alta. Belka tarvitsee tulevalta omistajaltaan ymmärrystä ja aikaa, sillä alkuun voi moni uusi asia jännittää ja pelottaa. Ajan kanssa Belkasta kuitenkin saattaa hyvinkin kuoriutua mitä reippain viikari, joka tulee keksimään vielä kaikkea hauskaa omistajansa iloksi.

Belkan ja sen sisarusten menneisyydestä ei ole tietoa. Kaikki pennut ovat iloisia ihmisiä nähdessään, mutta jännittävät käsittelemistä ja syliin nostamista. Voi olla, että Belka sisaruksineen on ei-toivottuja kotikoiran jälkeläisiä, mutta kukaan ei ole sen kummemmin huolehtinut tai käsitellyt niitä. Ne ovat saaneet pyöriä pihalla/talon nurkilla aikansa, mutta sen jälkeen häädetty tai viety muualle. Tulevalta omistajalta on löydyttävä aitoa halua panostaa tyttöön ja sen sopeutumiseen. Alkeista on lähdettävä, sillä Belka ei tiedä mitään kotikoiran tavoista tai elämästä. Sisäsiisteys, hihnassa käveleminen, yksin oleminen.. Opeteltavaa riittää. Jos sinulla on aikaa, halua, kärsivällisyyttä etkä lannistu pienistä saatika heitä hanskoja tiskiin kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä, olisi Belka hyvin kiinnostunut kuulemaan sinusta lisää.

Viipurin koirat - Belka 6.12.2017

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.